Kuva: Jussi Häkkilä

Leväseuranta käynnistyi - Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä

01.06.2023 17:07 - Marja Ollakka

Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt toukokuun lopussa ja jatkuu syyskuun loppuun.

Pohjois-Pohjanmaalla sinileväseurannassa on 28 havaintopaikkaa eri puolilla maakuntaa. Merialueella on kuusi havaintopaikkaa. Kuusamo-Taivalkoski-Pudasjärvi alueella seurantaa on yhdeksässä järvessä, Oulun seudulla yhdessä ja Vaalassa kahdella järvellä. Rotarien viime kesänä Pohjois-Pohjanmaalla aloittama sinileväseuranta jatkuu kolmella havaintopaikalla.

Ensimmäisellä seurantaviikolla yhdelläkään Pohjois-Pohjanmaan havaintopaikalla ei havaittu sinilevää. Pintaveden lämpötila on kymmenen asteen molemmin. Alkukesällä sinileviä muistuttavaa havupuiden kellertävää siitepölyä esiintyy usein veden pintakalvolla tai ranta-alueella aaltojen vaikutuksesta veteen sekoittuneena. Siitepöly näkyy myös maalla erilaisilla pinnoilla kellertävinä hippusina. Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäiset sinilevähavainnot ajoittuvat tyypillisesti juhannusviikolle. Runsaimmin sinileviä havaitaan yleensä lämpimän veden aikaan heinä-elokuulla.

Sinileväseurannan havainnoitsijat arvioivat silmämääräisesti havaintopaikan sinilevän määrän kerran viikossa tiistain–keskiviikon kuluessa. Havainnot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen Järvi-meriwiki-palveluun suoraan havaintopaikalta älypuhelimen avulla tai netissä. Havaintoja voi seurata Suomen ympäristökeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen www-sivujen sekä vesi.fi ja Itämeri.fi -palvelujen kautta.

Seuranta toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, kuntien ympäristöviranomaisten sekä aktiivisten ranta-asukkaiden kanssa. Pohjois-Pohjanmaalla kansalaishavainnoinnin rooli leväseurannassa on merkittävä, sillä yli puolet havainnoitsijoista on vapaaehtoisia ranta-asukkaita. Oulujoen rotaryklubi osallistuu Oulujoen alaosalla Pikkaralan lossin luona ja Sanginjokisuulla. Muhoksen Rotaryklubi seuraa Montanlammen sinilevätilannetta.

Suomen ympäristökeskus kehittää satelliittihavaintopalvelua ja satelliittikuvia hyödynnetään sinileväseurannassa laajalti. Pohjois-Pohjanmaalla Kuusamon Elijärvestä, Oulun Kuivas-, Pyykös-, Niiles- ja Valkiaisjärvestä ja Oulun edustan merialueelta sekä Rokuan alueen järvistä kertyy satelliittihavaintoja kuluvalta vuodelta, minkä lisäksi aiempien vuosien havainnot ovat selattavissa kaikille avoimessa Tarkka-Galleriassa.

Valtakunnallinen leväseuranta tuottaa yleiskuvan sinilevätilanteesta koko maassa. Seurantaan kuuluu yli 400 havaintopaikkaa sisävesillä ja merialueilla. Suomen ympäristökeskus tiedottaa valtakunnallisesta sinilevätilanteesta torstaisin kesä–elokuun ajan. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset seuraavat uimarantojen sinilevätilannetta.

Vesillä liikkujat voivat lisätä Järvi-Meriwikiin ja Vesi.fi -palveluun omia havaintojaan levätilanteen lisäksi mm. pintaveden lämpötilasta. Havainnot voi tallentaa Järvi-meriwikiin myös suoraan havaintopaikalta älypuhelimella Havaintolähetti-sovelluksen kautta.

Kilpailut

Uusimmat