Kuva: Shutterstock

Poliisi epäilee kahden henkilön kohdelleen hevosia väkivaltaisesti Siikajoella

16.05.2023 12:59 - Ari Kettukangas

Esitutkinnan aikana rikosnimike tarkentui eläinsuojelurikoksesta törkeäksi eläinsuojelurikokseksi.

Poliisi epäilee kahden henkilön kohdelleen hevosia väkivaltaisesti Siikajoella ja on toimittanut asiakokonaisuuden syyteharkintaan. Oulun poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan, jota se on tehnyt Siikajoella sijaitsevan hevoskeskuksen toiminnasta kesästä 2022 lähtien. Esitutkinnassa on todistajakuulustelujen perusteella käynyt ilmi, että hevoskeskuksen hevosia on muun muassa lyöty erilaisilla astaloilla. Kuulustelukertomusten mukaan hevosten väkivaltainen kohtelu on ollut toistuvaa ja pitkäkestoista, mikä osoittaa osaltaan tekojen tahallisuutta ja julmuutta. Esitutkinnan aikana rikosnimike tarkentui eläinsuojelurikoksesta törkeäksi eläinsuojelurikokseksi. Poliisi epäilee teoista kahta henkilöä. Epäillyt rikokset tehtiin pääasiassa vuosina 2016–2018.

Lue myös: Kunnianloukkaus on yksi yleisimmistä rikosnimikkeistä - "Someen ei kannata kirjoittaa mitään, mitä ei olisi valmis sanomaan myös kasvotusten"

Kilpailut

Uusimmat