Kuva: Mari Korpua
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Oulun Infran osittaista ulkoistamista
Jos esitetty malli toteutuu, kaupunki kilpailuttaa ulkoisilta markkinoilta infrarakentamisen sekä katu- ja viheralueiden kunnossapidon.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Oulun Infran osittaista ulkoistamista. Kaupunginhallitus lisäsi päätösesitykseen maininnan, että liikkeenluovutuksessa ja sen myötä tulevissa kilpailutuksissa tulee kiinnittää erityistä huomiota palvelun laatuun, laadun valvontaan sekä henkilöstön asemaan ja hyvinvointiin. Jos esitetty malli toteutuu, kaupunki kilpailuttaa ulkoisilta markkinoilta infrarakentamisen sekä katu- ja viheralueiden kunnossapidon. Oulun Infrasta tehtiin aiemmin selvitys, jossa esitettiin kahta vaihtoehtoista mallia, joilla päästäisiin säästötavoitteisiin. Kaupunginhallituksen päätös pohjautui tähän erillisen työryhmän tekemään selvitykseen. Ulkoistamisella tavoitellaan 1,9 miljoonan euron säästöä. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa kevään aikana. Palveluhankinnan ja samalla liikkeenluovutuksen tavoiteajankohta on kesä–syksy 2024.