Kuva: Juha Niemelä

Eloise Gillow’n Oulu2026-muraali valmistui Oulun Rajakylään

06.10.2022 11:26 - Jussi Häkkilä

Englantilaisen kuvataiteilija Eloise Gillow’n Käännekohta-muraali valmistui Oulun Rajakylään.

Englantilaisen kuvataiteilija Eloise Gillow’n Käännekohta-muraali valmistui Oulun Rajakylään. Yhteisöllisesti toteutettu teos ylistää lähiluontoa ja muistuttaa eteenpäin menemisen tärkeydestä. Teos toteutettiin Oulun kulttuurisäätiön ja Upeartin yhteistyönä osana Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa. Vuorovaikutuksessa taiteilijan ja rajakyläläisten kanssa syntynyt muraali sijoittuu yhdeksänkerroksisen asuinrakennuksen julkisivuun osoitteessa Ruiskukkatie 3.
Muraalin sijaintiin vaikuttivat oululaiset, jotka yleisöäänestyksellä valitsivat Rajakylän teoksen kohteeksi. Rajakyläläisillä oli puolestaan merkittävä rooli teoksen sisällön ideoinnissa. Yleisöäänestyksen yhteydessä kerrotut muistot ja tarinat Rajakylästä sekä taiteilijan ja asukkaiden kohtaamiset inspiroivat teoksen suunnittelutyössä.
Gillow on kahden viime vuoden aikana toteuttanut useita muraaleja Espanjaan, Italiaan, Irlantiin ja Ranskaan.

Lue myös: Englantilainen kuvataiteilija Eloise Gillow Oulu2026-muraalin taiteilijaksi

Kilpailut

Uusimmat