Kuva: Pixabay

Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty

11.08.2022 09:39 - Jussi Häkkilä

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat.

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan metsästyskauden hirvieläinten pyyntiluvat. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 36 630 hirven, 74 200 valkohäntäpeuran, 581 kuusipeuran ja 18 metsäpeuran pyyntilupaa.

Hirven pyyntilupamäärää on vähennetty monin paikoin hirvikannan pienentymisen vuoksi.  Viime vuoteen nähden hirven pyyntilupamäärä väheni koko maassa noin 12 prosenttia, mutta suhteellisesti eniten lupamäärä väheni Lapissa, Kainuussa ja Pohjanmaalla. Pyyntilupamäärä kasvoi Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Hirven pyyntilupien määrä on vähentynyt koko maassa vuodesta 2017 lähtien ja tulevan syksyn pyyntilupamäärä on noin kolmanneksen pienempi kuin viisi vuotta sitten.

Luonnonvarakeskuksen mukaan hirvikanta pienentyi viime kauden metsästyksellä noin kuusi  prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 80 800 hirveä.

Tulevana syksynä tavoitteena on voimakkaalla metsästyksellä pienentää edelleen valkohäntäpeurakantaa sen tiheimmillä esiintymisalueilla. Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomen valkohäntäpeurakanta pienentyi viime kauden metsästyksen seurauksena noin 9,5 prosenttia ja kannan arvioidaan olevan noin 109 000 yksilöä.

Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa sekä Lapin maakunnassa hirven metsästysaika on kaksivaiheinen ja metsästyksen ensimmäinen jakso alkaa syyskuun alussa. Samaan aikaan muualla maassa hirven ja valkohäntäpeuran metsästys alkaa niin sanotulla vahtimismetsästyksellä, jolloin mm. koiran käyttäminen on kiellettyä ja hirven osalta vahtimismetsästys on sallittua vain pellolta.

Hirvenmetsästys jatkuu Pohjois-Suomessa kiimarauhoituksen jälkeen lokakuun alusta ja samaan aikaan varsinainen hirven metsästysaika alkaa myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästysaika alkaa viikkoa myöhemmin eli kahdeksas lokakuuta. Hirven metsästysaika päättyy koko maassa 15. tammikuuta. Valkohäntäpeuran varsinainen metsästysaika alkaa koko maassa 24.ensi kuuta ja päättyy 15.helmikuuta.

Lue myös: Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille 191 000 eurolla Pohjois-Pohjanmaalla

Kilpailut

Uusimmat