Kuva: Panthermedia

Pienten lasten määrän vuoksi päiväko­ti­paikat tiukoilla Oulussa

09.02.2022 15:20 - Ari Kettukangas

Varhaiskasvatuspaikoista on edelleen pulaa monilla alueilla, erityisesti Kiimingissä, Haukiputaalla, Oulunsalossa ja Hiukkavaarassa.

Varhaiskasvatuspaikoista on edelleen pulaa monilla alueilla, erityisesti Kiimingissä, Haukiputaalla, Oulunsalossa ja Hiukkavaarassa. Varhaiskasvatuksen palvelutarpeen kasvu alle kolmivuotiailla on ollut yllättävän voimakasta loppuvuodesta ja tulevalle kevätkaudelle. Pienimpien lasten sallittu ryhmäkoko on pienempi kuin yli 3-vuotiaiden ryhmissä, joten uusia lapsia on voitu ottaa aiempaa vähemmän päiväkoteihin. Päiväkodinjohtajat järjestelevät parhaillaan kevään päiväkotiryhmiä aluepäälliköiden johdolla ja yhteistyössä varhaiskasvatuksen palveluohjauksen kanssa. Päiväkotipaikkojen lisäämiseksi on tehty toimenpiteitä, mutta ne eivät ole olleet riittäviä. Kuluvan toimintakauden aikana ja tulevalle kevätkaudelle on hankittu lisätiloja ja perustettu lisäryhmiä. Hiukkavaaraan valmistuu tämän vuoden elokuussa uusi 8-ryhmäinen päiväkoti sekä lokakuussa 5-ryhmäinen päiväkoti. Lisäksi useiden yksityisten palvelutuottajien kanssa on neuvoteltu lisäryhmistä tai laajentamismahdollisuuksista kasvaneeseen varhaiskasvatuksen tarpeeseen.

Lue myös: Oulun kaupunki huomioi vuonna 2021 menestyneitä urheilijoitaan

Kilpailut

Uusimmat