Kuva: Mari Korpua

Oulu sai Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatin

02.12.2021 13:33 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupungille on myönnetty Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti.

Oulun kaupungille on myönnetty Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti. Suomen Olympiakomitea myöntää sen tunnustukseksi hyvin hoidetusta liikunnan tukemisesta.

Sertifikaatin saamiseksi kartoitetaan organisaation työhyvinvointi- ja liikuntatoimintaa. Yli 50:n prosentin kokonaispisteillä organisaatio ansaitsee sertifikaatin. Oulun kaupungille sertifikaatti myönnettiin 72:n prosentin kokonaispisteillä.

Myöntämisperusteluna oli mm. se, että työpaikan liikuntaohjelmassa korostuvat henkilöstöliikunnan hyvien käytäntöjen näkökulmasta johtaminen, tavoitteet ja resursointi. Toiminnoista tärkeimpiä ovat liikuntapalvelut ja henkilöstön aktivointi liikuntaan sekä liikunta-aktiivisuus.  Oulun kaupungin henkilöstöliikunnalle asettamat tavoitteet olivat melko kattavasti määritelty.  Sertifikaatin myöntämisen perusteluissa todetaan lisäksi se, että johdon rooli ja osallistuminen ovat hyvällä tasolla, henkilöstöliikunnan taloudelliset resurssit ovat kohtalaiset ja liikuntaan aktivoinnin kokonaisuus on suunniteltu ja toteutettu kohtalaisen hyvin. 

Lue myös: Oulujoen seurakunta ja Oulun Lintulammen asukasyhdistys palkittiin liikunnan edistämisestä

Kilpailut

Uusimmat