Kuva: Mari Korpua

Oulun kaupunki osallistuu Pohjoinen 21 -valmiusharjoitukseen

08.09.2021 14:30 - Ari Kettukangas

Harjoitus ei näy Oulun katukuvassa. Oulun kaupungin osalta kyseessä on poikkeusolojen harjoitus ja kaupungin oma harjoitus keskittyy väestön evakuointien suunnitteluun, eri organisaatioiden välisen yhteistyön kehittämiseen ja viestintään.


Oulun kaupunki, kaupungin johtavat viranhaltijat ja eri toimialat osallistuvat huomenna Pohjoinen 21 -valmiusharjoitukseen. Harjoitus ei näy Oulun katukuvassa. Oulun kaupungin osalta kyseessä on poikkeusolojen harjoitus ja kaupungin oma harjoitus keskittyy väestön evakuointien suunnitteluun, eri organisaatioiden välisen yhteistyön kehittämiseen ja viestintään. Oulun kaupunki osallistuu harjoitukseen noin 25 henkilön voimin. Oulun kaupungin johtokeskushenkilöstön lisäksi harjoitukseen osallistuu Oulun Vesi ja Oulun Energia. Oulun kaupungin harjoituksessa ovat yhteistyössä mukana Suomen Punaisen ristin Oulun piiri, Oulun seurakunnat, Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ja Puolustusvoimat. Oulun kaupunki harjoittelee erilaisten kriisitilanteiden tai poikkeavien olosuhteiden varalta vuosittain. Nyt järjestettävä Pohjoinen 21 -valmiusharjoitus, johon Oulun oma harjoitus liittyy, on Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen organisoima. Harjoituksen yleisenä tavoitteena on kehittää kuntien, pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten valmiuksia sekä yhteistoimintaa poikkeusoloissa.

Lue myös: Oulun jäähallin neljä vuotta kestänyt perusparannus on valmistunut

Kilpailut

Uusimmat