Bittiumin tytäryhtiö Bittium Wireless Oy on saanut Puolustusvoimilta tilauksen ohjelmistoradiojärjestelmän tuotteista ja kommunikaatiolaitteista sekä niihin liittyvistä varusteista.
Bittium toimittaa taktisen tiedonsiirtoratkaisun Euroopan maan puolustusvoimien erikoisjoukkojen testauskäyttöön.
Poliisi joutui eristämään aluetta, kunnes ammukset oli tehty vaarattomaksi.
Viime vuonna tehtiin viisi kantelua Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon puolustusvoimien terveydenhuollosta.
Bittium Wireless Oy ja puolustusvoimat ovat solmineet kumppanuussopimuksen vuosille 2025-2036.
Puolustusvoimat hankkii Bittiumilta sotilas- ja ajoneuvoradioita sekä niihin liittyviä varusteita.
Poliisi on pyytänyt Puolustusvoimilta virka-apua etsintätehtävään Hollihaan venesatamassa Oulussa.
Bittium toimittaa Viron puolustusvoimille lisää uuden sukupolven taktisen tiedonsiirron mahdollistavia tuotteita.
Molemmissa tutkinnoissa keskeisinä turvallisuushavaintoina nousivat esille puutteet harjoitusten suunnittelussa.
Bittium on saanut Puolustusvoimilta tilauksen taktisista sotilas- ja ajoneuvoradioista.
Bittiumin tämän vuoden tammi-maaliskuun liikevaihto kasvoi 21,5 prosenttia edellisvuodesta 18,2:een miljoonaan euroon.
Puolustuskiinteistöt on saanut valmiiksi Jääkäriprikaatin kasarmin numero 18 perusparannuksen Rovaniemen Someroharjulla.
Bittium on saanut Puolustusvoimilta tilauksen ohjelmistoradiojärjestelmä- ja kommunikaatiolaitteista sekä niihin liittyvistä lisävarusteista.
Puolustusvoimien maastokuorma-auto suistui ojaan eilen iltapäivällä Ranualla, kun osasto oli siirtymässä harjoitukseen Rovajärvelle.
Puolustusvoimat on tehnyt puitesopimuksen Bittiumin kanssa ohjelmistoradiojärjestelmän tuotteiden sekä kommunikaatiolaitteiden ja niihin liittyvien lisävarusteiden hankinnasta.
Bittium on saanut Puolustusvoimilta tilauksen järjestelmätuesta taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetulle ohjelmistoradio- ja kommunikaatiojärjestelmälle.