Kuva: Mari Korpua

Oulussa remontoidaan kesän aikana leikkipuistoja ja rakennetaan koira-aitaus  

31.05.2021 16:17 - Marja Ollakka

Oulussa peruskorjataan kesäkaudella viisi leikkipuistoa ja rakennetaan yksi uusi keskusleikkipuisto. 

Oulun Infra -liikelaitos rakentaa neljä kohdetta, ja urakoitsijat kaksi kohdetta. Korjauskohteissa uusitaan turva-alustoja, leikkivälineitä ja kasvillisuutta sekä tarvittaessa parannetaan alueen kuivatusta ja valaistusta. Leikkipaikat sijaitsevat usein pyöräteiden varsilla puistoissa, joten työmaat saattavat aiheuttaa haittaa kevyelle liikenteelle. 

Jäälissä peruskorjataan Välitalontien leikkipaikka, jonka erikoisuutena on eläinaiheinen teema leikkivälineissä, ja Tuokkosenmäen leikkipuisto. Kohteet valmistuvat kesä- ja heinäkuussa.

Kiiminkiin rakennetaan uutena Kiimingin keskusleikkipuisto, jonka rakentaminen on ensimmäinen osa laajempaa Kiiminkipuiston kokonaisuutta. Keskusleikkipuisto valmistuu elokuussa.

Uusittavia leikkipuistoja ovat myös Tikkapuiston leikkipaikka Kaakkurin Kiviharjussa sekä Ajopelin leikkipaikka Heikkilänkankaalla. Ajopelin leikkipaikalle rakennetaan pumptrack-tyyppinen kumpareikko, ja leikkivälineissä keskeisenä teemana ovat erilaiset ajoneuvot. Tikkapuiston leikkipaikka valmistuu marraskuussa ja Ajopelin leikkipaikka syyskuussa.

Kallenrannan leikkipaikan peruskorjaus Oulunsalossa on aloitettu toukokuussa, ja se valmistuu jo ennen juhannusta.

Kiimingin Hakomäkeen valmistuu kesällä uusi koira-aitaus. Aitaukseen tulee isoille ja pienille koirille omat puolet eteistiloineen. Kohde valmistuu heinäkuussa.

Kilpailut

Uusimmat