Kuva: Shutterstock

Oulussa tartuntojen määrä lievässä kasvussa viime viikoon verrattuna

19.02.2021 17:53 - Marja Ollakka

Oulun on edelleen kiihtymisvaiheessa. Tartuntojen määrä on lievässä kasvussa edelliseen viikkoon nähden.

Tänään uusia tartuntoja on tullut 8 ja eilen 6. Tänään Oulussa tartuntalähteistä 25 prosenttia on ollut tuntemattomasta lähteestä. Suurin määrä tartuntoja (5) on yksittäisestä vapaa-ajanviettoon liittyvästä yksityistilaisuudesta.  

Pääkaupunkiseudulla tartuntatilanne on vaikeutunut ja muuntoviruksen osuus siellä on kasvanut. Alkava Etelä-Suomen hiihtolomakausi aiheuttaa riskin tartuntojen ja muuntoviruksen leviämisestä Pohjois-Suomeen ja Ouluun. 

Rokotukset etenevät kaupungissa viivytyksettä sitä mukaa kun rokotteita saadaan. Lauantaina 20.2. rokotetaan Ouluhallissa noin 1000 85-vuotiasta ja sitä vanhempaa henkilöä. Viikolla 8 rokotukset jatkuvat 85-vuotiaille ja sitä vanhemmille BioNTech-Pfizer-rokotteella ja alle 70-vuotiaille riskiryhmäläisille AstraZenecan rokotteella. Yhteensä ensi viikolla rokotetaan noin 2000 oululaista.

Lue myös: Pohjois-Pohjanmaan nuori ikärakenne näkyy rokotusmäärissä 

Kilpailut

Uusimmat