Kuva: Fotolia

Oululainen Tuiran seurakunta lievittää ikäihmisten yksinäisyyttä testamenttilahjoituksen avulla  

09.09.2020 08:45 - Marja Ollakka

Oululainen Tuiran seurakunta on käynnistänyt projektin, jonka tavoitteena on alueella asuvien ikäihmisten tavoittaminen ja yksinäisyyden lievittäminen. Toukokuuhun asti jatkuva projektissa kehitetään myös yhteistyötä Oulun kaupungin ja ikäihmisten parissa toimivien järjestöjen kanssa.

Tuiran seurakunta tekee jo nyt yhteistyötä muun muassa Oulun Löytävän Vanhustyön verkoston, Oulun kaupungin elämänkaariverkoston ja Kirkkopalvelujen Ikäarvokkaan kanssa. Projektin toteuttamisen mahdollistaa yksityisen seurakuntalaisen tekemä testamenttilahjoitus. 

Tuiran seurakunta kattaa Tuiran, Puolivälinkankaan, Koskelan, Pateniemen ja Kaijonharjun suuralueet, joilla asui vuoden 2019 lopussa 9 479 yli 65-vuotiasta. 

Vuoden 2016 Oulun kaupungin ikääntyvien hyvinvointikyselystä ilmenee, että viidesosa oululaisista ikääntyvistä kokee itsensä yksinäiseksi.   

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vuonna 2018 oululaisista 75-vuotta täyttäneistä asui kotona noin 91 prosenttia ja yksinasuvia 75-vuotiaista oli 46 prosenttia.   

Ikäihmisten palveluntarpeen arvioidaan kasvavan merkittävästi. Tilastokeskuksen mukaan yli 65-vuotiaita oli vuonna 2019 Oulussa 33 286, ja väestöennusteen mukaan vuonna 2025 heitä on 40 084 henkeä. Vuonna 2030 Oulussa asuu jo 45 189 yli 65-vuotiasta.  

Lue myös: Oululainen terveysteknologiayhtiö Nukute sai tuotteelleen lääkintälaitehyväksynnän – uniapnean mittauslaite lanseerataan Euroopan markkinoille

Kilpailut

Uusimmat