Kultainen kaulin tunnustus Raija Päkkilälle

12.08.2020 15:23 - Ari Kettukangas

Palkinto menee erityisesti Haukiputaan, mutta vahvasti myös Iin, Yli-Iin, Kiimingin ja Ylikiimingin harrastajateatterin kantavalle voimalle. Päkkilä on toiminut mm. Haukiputaan kunnan sivutoimisena kulttuurisihteerinä ja teatteritaiteen opettajana Kiiminkijoen sekä Iin ja Yli-Iinkansalaisopistoissa. Suomen Nuoriso-opistossa ja Suomen Harrastajateatteriliiton ohjaaja koulutuksessa taitonsa hionut Raija Päkkilä on tuonut eri ryhmineen mm. Nurkkanäyttämö, Senioriteatteri, Cappas- ja Jatuli-teatterit -näyttämölle vuosien mittaan lukuisia eri produktioita. Hänen töissään näkyy niin mieltymys kotimaiseen draamaan sekä klassikoihin Boccacciota ja Shakespearea myöten.

Näyttelijä Siiri Angerkosken elämäntyölle kunniaa tekevä Siirin-päivät -tapahtuma järjestettiin tänään kolmattatoista kertaa. Tämänvuotinen tapahtuma rakentui crazy-henkisen viihteentekijä Pertti ”Spede” Pasasen ympärille, joka olisi täyttänyt tänä vuonna 90 vuotta. Oulun Koru Oy:n sponsoroiman Kultainen kaulin -palkinnon sai tänävuonna pitkän linjan teatterivaikuttaja Raija Päkkilä. Palkinto menee erityisesti Haukiputaan, mutta vahvasti myös Iin, Yli-Iin, Kiimingin ja Ylikiimingin harrastajateatterin kantavalle voimalle. Päkkilä on toiminut mm. Haukiputaan kunnan sivutoimisena kulttuurisihteerinä ja teatteritaiteen opettajana Kiiminkijoen sekä Iin ja Yli-Iinkansalaisopistoissa. Suomen Nuoriso-opistossa ja Suomen Harrastajateatteriliiton ohjaaja koulutuksessa taitonsa hionut Raija Päkkilä on tuonut eri ryhmineen mm. Nurkkanäyttämö, Senioriteatteri, Cappas- ja Jatuli-teatterit -näyttämölle vuosien mittaan lukuisia eri produktioita. Hänen töissään näkyy niin mieltymys kotimaiseen draamaan sekä klassikoihin Boccacciota ja Shakespearea myöten. Monet ohjaukset on nähty myös valtakunnallisilla foorumeilla, kuten Mikkelin, Pietarsaaren ja ja Seinäjoen teatteripäivillä. Kultainen kaulin myönnetään oululaiselle tai oululaislähtöiselle kulttuuritoimijalle tai -vaikuttajalle. Siirinpäivät järjestävät Finnkino Oy, Merikoskikerho ry ja Oulun Elokuvakeskus ry.

Lue myös: Vuoden 2020 Rotuvaariksi valittiin Sari-Helena Forsman

Kilpailut

Uusimmat