Kuva: Mari Korpua

Ouluun rakentuu uusi oikeustalokortteli

28.05.2020 16:09 - Marja Ollakka

Oulun uuden oikeustalon suunnittelu etenee. Tänään 28.5.2020 valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on puoltanut hanketta, ja Senaatti-kiinteistöjen hallitus on tehnyt investointipäätöksen. Uusi oikeustalokortteli osoitteessa Torikatu 34 - 40 kokoaa pääosan oikeushallinnon toimijoista saman katon alle. Torikadun tilojen arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 loppupuolella. 

Uuden oikeustalon taustalla ovat uudistukset, joiden myötä oikeushallinnon henkilöstömäärä Oulussa kasvaa arviolta 50 henkilötyövuodella. Nykyiset oikeustalon tilat Rata-aukiolla eivät ole enää tulevaisuudessa käytettävissä. Poliisin muutettua pois oikeus- ja poliisitalon tiloista, Senaatti-kiinteistöt on katsonut, ettei ole tarkoituksenmukaista pitää vain osa talosta käytössä.

Torikadun varrelta purettavan rakennuksen tilalle rakentuvaan uudisrakennukseen suunnitellaan tiloja Oulun käräjäoikeuden, Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden, Oulun seudun ulosottoviraston ja Syyttäjälaitoksen Oulun toimipisteille sekä Rovaniemen hovioikeuden Oulussa toimitettaville pääkäsittelyille. Oikeustalokortteliin tulee lisäksi oikeusapu- ja edunvalvontatoimistojen sekä Migrin tiloja.

Tiloja tulee käyttämään lähes 400 henkilökuntaan kuuluvaa. Oikeustalokortteliin rakennetaan toimistotilojen lisäksi asiakaspalvelutiloja sekä tuomioistuinten istuntosalitilat. Suunnittelun lähtökohtana ovat oikeushallinnon työympäristö- ja toimitilakonseptin mukaiset turvalliset ja terveelliset tilaratkaisut, jotka tukevat erityisesti uusia työnteon tapoja ja digitalisaatiota.

Rakennuttajana toimii Senaatti-kiinteistöt, joka vastaa keskitetysti valtionhallinnon toimitiloista ja työympäristöjen kehittämisestä.  Tilat suunnitellaan oikeusministeriön ja Senaatti-kiinteistöjen toimintatavan mukaisesti tiiviissä yhteistyössä uusien tilojen tulevien käyttäjien kanssa. Arkkitehtisuunnittelusta vastaavat arkkitehtitoimistot Komulainen arkkitehdit Oy ja PES-arkkitehdit Oy.

Vuokrasopimuksille on saatu valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan puolto ja vuokrasopimukset ovat allekirjoitusvalmiudessa. 

Lue myös: Pyhäjoen Saaren koulun rakentaminen alkaa

Kilpailut

Uusimmat