Kuva: Jussi Häkkilä

Oulun poliisi kannustaa kertaamaan autoilijan ja pyöräilijän väistämissääntöjä pyöräilykelien parantuessa - muistitko nämä säännöt?

20.04.2020 09:15 - Mika Kuki

Monelta vaaratilanteelta tai jopa liikenneonnettomuudelta vältyttäisiin, jos pelkästään kaikki autoilijat sekä pyöräilijät muistaisivat hiljentää ja noudattaa erityistä varovaisuutta jo risteystä lähestyessä. Vaaratilanteista ja onnettomuuksia vältetään myös suuntamerkin käytöllä, mutta se myös sujuvoittaa liikennettä selkeästi, toteaa Liikenneyksikön johtaja komisario Pasi Rissanen.

Oulun poliisi on muistuttanut kansalaisia risteysalueiden liikennesäännöistä. Erityisesti poliisi muistuttaa, että risteystä ajoneuvolla lähestyvän on noudatettava erityistä varovaisuutta. Toisekseen Ajoneuvolla ajettaessa on selvästi ja hyvissä ajoin osoitettava aikomus noudattaa väistämisvelvollisuutta nopeutta vähentämällä tai pysähtymällä. Alhaisempi vauhti antaa myös enemmän aikaa havainnointiin ja ratkaisujen tekoon. Nämä periaatteet ovat tällä hetkellä voimassa olevassa tieliikennelaissa, kuten myös kesäkuun alussa voimaan tulevassa lainsäädännössä. Lisäksi kääntymisaikeestaan on muiden varoittamiseksi annettava hyvissä ajoin näkyvä ja ymmärrettävä suuntamerkki. Suuntamerkin antovelvoite koskee myös pyöräilijää. Polkupyöräilyn lisääntyessä hyvien pyöräilykelien myötä poliisi kehottaa kertaamaan väistämissääntöjä autoilijan sekä pyöräilijän välillä.

Näitä asioita Oulun poliisi haluaa muistuttaa:

Autoilija on velvollinen väistämään pyöräilijää, kun auto tulee väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin takaa. Liikenneympyröihin autoilija tulee lähes aina kärkikolmion takaa, jonka jälkeen yleensä pyörätien jatke sijaitsee. Tällöin autoilija väistää ympyrään tullessaan myös pyörätien jatketta ylittävää pyöräilijää. Autoilijan on huomattava, että pyöräilijä voi tulla kummasta suunnasta tahansa, koska pyörätiet ovat usein kaksisuuntaisia.

Kääntyessään ajoneuvon kuljettajan tulee väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. On huomattava, että tämä sääntö velvoittaa myös silloin, kun autoilija kääntyy vihreillä valoilla risteyksessä. Ainoastaan vihreä nuolivalo osoittaa, että risteävällä tiellä on jalankulkijoille ja pyöräilijöille punainen valo autoilijan kääntyessä. Liikenneympyrästä poistuminen katsotaan risteyksessä kääntymiseksi. Eli ympyrästä poistuttaessa väistetään aina pyöräilijöitä, tulivat nämä kummasta suunnasta tahansa. Oikealle kääntyessään tai liikenneympyrään mennessään voi autoilijalla helposti jäädä oikealta tulevat pyöräilijät liian vähälle huomiolle, mihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Jos pyöräilijä tulee pyörätieltä tai yhdistetyltä pyörätieltä ja jalkakäytävältä ajoradalle, eikä ajorataa kulkeville ajoneuvoille ole osoitettu liikennemerkeillä tai liikennevaloilla väistämisvelvollisuutta, väistää pyöräilijä sekä oikealta että vasemmalta tulevia ajoneuvoja. Samoin jos pyöräilijä tulee pihasta tai joltain vähäiseltä tieltä tai polulta ajoradalle, väistää hän muuta liikennettä. Useasti pyöräilijät saattavat unohtaa, että heidän ylittäessään tietä pyörätien jatketta pitkin, eikä autolle ole osoitettu väistämisvelvollisuutta tai se ei ole kääntymässä, onkin pyöräilijä väistämisvelvollinen. Kyseisiä kohtia löytyy taajamista useita. Tällöin kyse on monesti tien kohdasta, jossa suojatie ja pyörätie on rakennettu keskelle tien suoraa osuutta, jotta esimerkiksi suojateiden välimatka toisistaan ei tule liian pitkäksi.

Polkupyöräilijä ja jalankulkija ovat eri asemassa suojatiellä. Muun liikenteen on annettava esteetön kulku jalankulkijoille, mutta vastaavassa tilanteessa on pyöräilijän väistettävä muuta liikennettä. Alle 12-vuotias lapsi saa pyöräillä jalkakäytävällä. Pyörää taluttava pyöräilijä muuttuu suojatiellä jalankulkijaksi, jolloin autoilijan on väistettävä häntä.

Toisin sanoen pyörätieltä ajoradalle polkupyöräilijän tullessaan, on hän vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta väistämisvelvollinen: 1. ajoneuvon kuljettajan tulee väistää pyöräilijää, jos ajoneuvon tulosuunnassa on väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki tai 2. risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää.

Jos pyöräilijä ajaa ajoradalla, noudattaa hän samoja väistämissääntöjä kuin autoilijakin, eli esimerkiksi väistää tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa. Sama oikean käden sääntö pätee silloinkin, jos kyse on esimerkiksi pyöräteiden keskinäisestä risteyksestä, eikä kummallekaan suunnalle ole pyörätiellä osoitettu liikennemerkillä väistämisvelvollisuutta.

Kilpailut

Uusimmat