Kuva: Arie Kers

Oulun yliopisto yhteistyöhön seitsemän eurooppalaisen yliopiston kanssa -tavoitteina liikkuvuus ja osallisuus

06.02.2020 11:10 - Jussi Häkkilä

Kahdeksan eurooppalaisen yliopiston edustajat allekirjoittivat eilen Rotterdamin Erasmus-yliopistossa tehtävänannon uudelle eurooppalaiselle yhteistyöyliopistolle UNIC:ille.

Kahdeksan eurooppalaisen yliopiston edustajat allekirjoittivat eilen Rotterdamin Erasmus-yliopistossa tehtävänannon uudelle eurooppalaiselle yhteistyöyliopistolle UNIC:ille. Espanjan Bilbaon, Saksan Bochumin, Irlannin Corkin, Turkin Istanbulin, Belgian Liègen, Oulun, Alankomaiden Rotterdamin ja Kroatian Zagrebin yliopistot ovat asettaneet tavoitteeksi lisätä liikkuvuutta ja osallisuutta monimuotoisissa yhteiskunnissa.

Kaupungit kaikkialla Euroopassa kohtaavat samoja yhteiskunnallisia haasteita, kun teollinen tuotanto vaihtuu palvelupohjaiseen talouteen. Näihin haasteisiin kuuluvat esimerkiksi nuorisotyöttömyys, teknologisen kehityksen vaikutukset, siirtyminen uusiutuviin energialähteisiin ja uudenlaiset terveyshaasteet.

Hankehakemus toimitetaan myöhemmin tässä kuussa Euroopan komission European Universities Initiative -hakuun, jolla tuetaan eurooppalaisen korkeakoulualueen syntymistä.

Lue myös: Vuoden professori Anssi Paasi Oulun yliopistosta

Kilpailut

Uusimmat