Kuva: Oulun Teatteri

Oulun teatterin syksyssä mm. Sara Wacklinin Oulu palaa

07.05.2019 05:00 - Jussi Häkkilä

Oulun teatterin syksyn ohjelmisto on julkaistu omien esitysten osalta.

Oulun teatterin syksyn ohjelmisto on julkaistu omien esitysten osalta. Syksyn ensimmäinen ensi-ilta koittaa 14.syyskuuta. kun suurelle näyttämölle tulee 1800-luvun Ouluun sijoittuva Sara Wacklinin Oulu palaa, tarina luokkaeroista, naisten asemasta ja vallasta. Näytelmän ohjaa Hanna Ojala. Rooleissa nähdään Tuula Väänänen, Anne Syysmaa, Elina Korhonen, Merja Pietilä ja Annika Aapalahti.
Marraskuussa ensi-iltansa saa Vihainen leski. Minna Lindgrenin romaaniin pohjautuva näytelmä kertoo ystävyydestä, ikääntymisestä ja uuden suunnan löytämisestä elämän viimeisillä vuosikymmenillä. Ohjauksesta vastaa Taru Mäkelä, ja pääroolissa on Anneli Niskanen.
Näiden lisäksi Pikisaliin saadaan syksyllä näytelmä nimeltä 60. Se kertoo 61-vuotiaasta Tuutista, joka on stand up -uransa käännekohdassa. Näytelmän ohjaa Jukka Heinänen, ja rooleissa nähdään Jaana Kahra, Timo Reinikka ja Hannu Pelkonen. Lisäksi syksyllä jatkavat keväältä tutut Peppi Pitkätossu, Pohjoisesta tuulee, ja Tontut suutareina. 

Lue myös: Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalin teemana avaruus

Kilpailut

Uusimmat