Kuva: Fotolia

Kainuun ja Ylä-savon opettajapulaa pyritään helpottamaan

16.04.2019 08:50 - Jussi Häkkilä

Oulun yliopisto ryhtyy helpottamaan Kainuun ja Ylä-Savon opettajapulaa.

Oulun yliopisto ryhtyy helpottamaan Kainuun ja Ylä-Savon opettajapulaa. Oulun yliopistossa aloitetaan mm. kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoille suunnattu rekrytointi. Kouluja kannustetaan esittämään kehitysprojekti- ja päättötyöehdotuksia opiskelijoille. Lukioille ehdotetaan Oulun yliopiston kasvatusalan ns. kurkistusopintojen sisällyttämistä niiden korkeakouluyhteistyöhön. Lisäksi selvitetään, millaista koulutustarjontaa Kajaanin alueelle voidaan tuoda opettajankoulutuksen monimuotoisia ratkaisuja ja opetusteknologiaa hyödyntäen, sekä selvitetään ulkopuolisen täydentävän rahoituksen saatavuus. Tarpeeseen vastataan myös muuntokoulutushankkeilla.
Tehdyn selvityksen perusteella opetushenkilöstön saatavuus on heikentynyt Kainuussa ja Ylä-Savossa, ja kielteinen kehitys tulee todennäköisesti jatkumaan. Opetusalan henkilöstöstä puolet eläköityy 2020-luvun aikana, eikä kelpoisia opetusalan työntekijöitä ole enää juurikaan työttöminä.

Lue myös: Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Hyvä Opettaja -tunnustus Maija-Leena Pohjoisaholle

Kilpailut

Uusimmat