Kuva: Kalajoen Satama

Kalajoen Sataman liikennemäärissä iso harppaus

10.12.2018 14:49 - Jussi Häkkilä

Kalajoen Sataman liikenne on kasvanut marraskuun loppuun mennessä 35 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Kalajoen Sataman liikenne on kasvanut tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä 35 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Aluskäyntejä oli 40 edellisvuotta enemmän. Pääosin kasvu on tapahtunut vientiliikenteessä, jonka suurimmat volyymit tulevat puutavarasta. Viennin osuus koko liikenteestä on 76 prosenttia. Tuontiliikenne on bulk-materiaalien osalta edellisten vuosien tasolla. Kuluva vuosi tulee olemaan kuljetusmääriltään tähän saakka sataman historian suurin.

Sataman uusi 125:n metrin Länsilaiturin jatko-osa valmistuu aikataulun mukaisesti ja se saadaan osittain käyttöön jo vuodenvaihteessa. Laiturin valmistuttua satamassa on laituria yhteensä 550 metriä. Samalla aiempi lastausongelma poistuu ja laivaukset sujuvat nopeammin. Laituri-investointi on suuruudeltaan viisi miljoonaa euroa.

Satamayhtiön tavoitteena lähitulevaisuudessa on päästä toteuttamaan myös väylän syventäminen kymmeneen metriin.

Lue myös: Lehto rakentaa Helsingin Kalasatamaan noin 300 asuntoa

Kilpailut

Uusimmat