Kuva: Shutterstock

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Pk-Yritysbarometrin mukaan kasvu jatkuu maltillisemmin

12.09.2018 12:48 - Ari Kettukangas

Alueen pk-yritysten yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on nyt + 29, mikä on vähemmän kuin kevään 2018 kyselyssä, jolloin saldoluku oli +36. Pohjois-Pohjanmaan alueen Pk-yritysbarometrissa vastaajia oli 233 teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelujen toimialoilta.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät julkaisi tuoreimman Pk-Yritysbarometrin. Alueen pk-yritysten yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on nyt + 29, mikä on vähemmän kuin kevään 2018 kyselyssä, jolloin saldoluku oli +36. Tulosten mukaan yritysten suhdanneodotukset ovat edelleen hyvällä tasolla, mutta odotukset ovat nyt maltillisemmat. Yrityksillä on edelleen tarve saada uutta työvoimaa. 21% vastaajista ilmoitti, että lisää henkilökuntaansa tulevana vuonna. 72 % aikoi pitää työvoiman määrän samana ja vain 7 % uskoi, että työntekijöiden määrä laskee. Yritysten oman liikevaihdon kasvu näyttää myös hidastuvan alueen yrityksissä, liikevaihdon saldoluku on laskenut + 46 saldoluvusta +30:neen.Tämä kertoo että alueen kasvun huippu näyttäisi olevan nyt ohi. Yritykset aikovat myös vähentää hieman panostuksiaan kansainvälistymiseen, vientiin ja investointeihin. Vastanneista alueen yrityksistä 41 % arvioi kasvavansa mahdollisuuksien mukaan. Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 3 % vastaajista. Alueella voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvavien yritysten osuus kaikista vastanneista yrityksistä on 47%. Tämä kertoo siitä, että alueen pk-yritykset hakevat edelleenkin kasvua ja kasvuhalukkuus on keskimääräistä paremmalla tasolla verrattuna valtakunnan keskiarvoon. Pohjois-Pohjanmaan alueen  Pk-yritysbarometrissa vastaajia oli 233 teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelujen toimialoilta.

Lue myös: Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeen yleisöpäivä keräsi 3400 vierailijaa

Kilpailut

Uusimmat