Kuva: Jussi Häkkilä

Oulu-Koillismaan alueella tähän mennessä satakunta hälytystä maastopaloista

19.07.2018 13:26 - Jussi Häkkilä

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen alueella maastopaloista on aiheutunut tähän mennessä noin sata hälytystehtävää.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen alueella maastopalojen määrä on pysynyt tänä kesänä toistaiseksi kohtalaisesti kurissa. Maastopaloista on aiheutunut tähän mennessä noin sata hälytystehtävää, joka tosin on jo nyt enemmän kuin kolmena edellisenä vuotena, mutta kuitenkin siedettävä määrä edellisiin kuiviin kesiin verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2006 maastopaloista aiheutui noin 390 hälytystehtävää ja vuonna 2014 noin 200.
Kuluvan kesän maastopalojen suurin pinta-ala on ollut noin kymmenen hehtaaria ja keskimääräinen pinta-ala hieman alle puoli hehtaaria.

Tällä hetkellä Oulu-Koillismaan pelastustoimialueella on erittäin korkea metsäpalon syttymisriski. Metsäpaloindeksi on lähellä asteikon maksimiarvoa koko pelastustoimialueella. Metsät ovat niin kuivia, että metsäpalo voi levitä nopeasti jopa suurpaloksi. Viikonlopulle ennustetut ukkoskuurot todennäköisesti laskevat metsäpalon syttymisriskiä, mutta tämä voi olla paikallista.
Pelastuslaitos muistuttaa, että avotulta ei saa sytyttää, jos on pienikin mahdollisuus tulen leviämiselle. Avotuleksi luetaan myös folio- ja kupugrillit.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella on menneen viikon aikana syttynyt maastoa palamaan muutaman kerran, mutta suurilta vahingoilta on toistaiseksi vältytty.

Lue myös: Maastopalo Torniossa

Kilpailut

Uusimmat