Kuva: Jussi Häkkilä

Hintantien risteyssillan remontti Oulussa alkaa

15.01.2018 11:22 - Jussi Häkkilä

Nelostien parantaminen Oulussa jatkuu tällä viikolla, kun Destia aloittaa purkutyöt Oulun keskusta-alueella sijaitsevalla Hintantien risteyssillalla.

Nelostien parantaminen Oulussa jatkuu tällä viikolla, kun Destia aloittaa purkutyöt Oulun keskusta-alueella sijaitsevalla Hintantien risteyssillalla. Moottoritien liikenne ohjataan työmaan kohdalla kiertotielle ylihuomisesta aamuyöstä alkaen.

Kiertotien nopeusrajoitus on 30 kilometriä tunnissa, mutta moottoritiellä on edelleen käytössä kaksi kavennettua ajokaistaa molempiin suuntiin. Hintantielle jää yksi ajokaista liikennevalo-ohjauksella sekä kevyen liikenteen yhteys.

Uusi silta rakennetaan vanhan tilalle kahdessa vaiheessa. Ensin tehdään sillan läntinen puoli, ja rakentamisen aikana liikenne ohjataan itäiselle puoliskolle. Työt itäpuolella käynnistyvät alkukesällä, jolloin liikenne siirtyy käyttämään jo valmista länsipuolta. Kokonaan silta on valmis loppukesällä.

Risteyssillan purkutyöt aiheuttavat hetkittäisiä liikennekatkoksia, sillä Hintantie on suljettava turvallisuussyistä muutamien työvaiheiden ajaksi. Tällä hetkellä tiedossa olevat katkokset osuvat kahteen tulevaan viikonloppuun. Hintantien liikennekatkoista tiedotetaan erikseen.

Lue myös: Pohjantien tietyömaa-alueen ajonopeudet valvontaan Oulussa

Kilpailut

Uusimmat