Kuva: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto mukana tutkimassa ihmisten ja ympäristön vuorovaikutusta ikiroudan peittämillä rannikkoalueilla

07.12.2017 09:27 - Jussi Häkkilä

Oulun yliopisto on mukana laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa ryhdytään selvittämään ihmisten ja ympäristön vuorovaikutusta ikiroudan peittämillä rannikkoalueilla.

Oulun yliopisto on mukana laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa ryhdytään selvittämään ihmisten ja ympäristön vuorovaikutusta ikiroudan peittämillä rannikkoalueilla. Nunataryuk -hankkeessa tutkitaan, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa herkkään ympäristöön, sulattaa ikiroutaa, nostaa merenpintaa ja kuinka muutokset vaikuttavat ihmisten elinkeinoihin, terveyteen ja yhteisöihin. Tutkimusalueina ovat Pohjois-Amerikka, Grönlanti ja Huippuvuoret sekä Itä-Siperia.

Arktisen tutkimuksen professori Arja Rautio Oulun yliopistosta johtaa tutkimusryhmää, joka selvittää ikiroudan sulamisen aiheuttamia terveysriskejä, kuten ympäristömyrkkyjen ja eläinvälitteisten tautien uhkaa, muutoksia vesi- ja ruokaturvallisuudessa ja tapaturmia.  Tutkijat selvittävät myös ympäristömuutosten vaikutusta alueen asukkaiden omiin hyvinvointikokemuksiin, mm. mielenterveyteen.

Kansainväliseen tutkimushankkeeseen osallistuu kaikkiaan 28 tutkimusorganisaatiota 12:sta eri maasta. EU-rahoitteisen hankkeen kustannusarvio on 11,5 miljoona euroa.

Lue myös: Suomen Maantieteellisen Seuran Fennia-mitali Oulun yliopiston maantieteen professori Anssi Paasille

Kilpailut

Uusimmat