Kuva: Fotolia

Lasten ja nuorten taideharrastamista tuetaan liki miljoonalla

10.10.2017 08:17 - Jussi Häkkilä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 991 200 euroa taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen. Avustusta sai 56 hanketta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 991 200 euroa taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen. Avustusta sai 56 hanketta, joissa järjestetään taiteen harrastustunteja varhaiskasvatus- ja peruskouluikäisille. Kaikkiaan avustuksilla luodaan 40 000:lle lapselle ja nuorelle uudenlaista taide- ja kulttuuriharrastamista koulu- ja päiväkotipäivän yhteyteen. Lasten ja nuorten arkeen tuodaan hankkeiden kautta mm. musiikkia, kuvataidetta, käsityötä ja muotoilua, arkkitehtuuria, tanssia, teatteria sekä sirkus- ja sanataidetta alan ammattilaisten ohjauksessa.
Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry sai 40 000 euroa Taiteen perusopetuksen kehittämisen jatkohanke Taideroihu II:een. Oulun kaupunki sai 31 500 euroa oululaisten oppilaitosten OIVA-hankkeeseen taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseksi. Rovaniemen kaupunki sai 24 700 euroa Ihan taiteessa 2 - taiteen perusopetusta useammalle -hankkeeseen.

Lue myös: Kasiluokkalaiset taidetestaajina

Kilpailut

Uusimmat