Kuva: Oulun Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Oulun Hupisaarilla kunnostetaan kevyen liikenteen silta, Paratiisisaarta ja alueella olevia puroja

28.09.2017 08:48 - Jussi Häkkilä

Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut kunnostaa syksyn aikana Hupisaarilla kevyen liikenteen sillan, Paratiisisaarta ja alueella olevia puroja.

Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut kunnostaa syksyn aikana Hupisaarilla kevyen liikenteen sillan, Paratiisisaarta ja alueella olevia puroja.

Parasta aikaa Hupisaarilla kunnostetaan Lasaretinsaarelle johtavaa kevyen liikenteen vanhaa siltaa. Siltaan liittyvä kevyen liikenteen väylä on purettu ja uutta rakennetaan hieman eri linjauksella. Kunnostuksessa sillan kantavuus paranee, väylä asfaltoidaan ja valaistus uusitaan.

Paratiisisaarella olevan entisen alppitarhan alueella oleva kivikko, luonnontilainen lehtipuusto ja pensaat on poistettu. Puiston profiilia madalletaan ja rinteitä loivennetaan. Alue nurmetetaan sekä nykyinen kivituhkapintainen oleskeluaukio ja polut kunnostetaan. Alueelle istutetaan uusia kasveja, alueen valaistusta parannetaan ja oleskelua varten sijoitetaan puutarhakeinuja ja penkkejä.

Hupisaarten purojen kunnostustyön tavoitteena on palauttaa puroihin luonnonvaraisesti lisääntyvät vaelluskalakannat, sekä parantaa alueen maisemallista arvoa. Syksyn aikana purouomista poistetaan lietettä ja tehdään kaloille sopivia elinalueita. Lisäksi jyrkimpiä purojen kohtia loivennetaan ja tehdään mm. kutusorakoita. Kunnostustyö valmistuu kokonaisuudessaan vuoden kuluttua syksyllä. Kalojen kotiutumista puroihin seurataan useampivuotisella tutkimuksella.

Lue myös: Oulun kaupungintalo remonttiin

Kilpailut

Uusimmat