Kuva: Fotolia

Hailuodon kiinteän yhteyden tiesuunnittelu käynnistynyt -toteutus alkaa jo ensi vuonna

31.08.2017 11:27 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on yhteistyössä Oulun kaupungin ja Hailuodon kunnan kanssa aloittanut Hailuodon kiinteän yhteyden tiesuunnitelman ja vesilain mukaisten lupahakemusasiakirjojen laatimisen.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on yhteistyössä Oulun kaupungin ja Hailuodon kunnan kanssa aloittanut Hailuodon kiinteän yhteyden tiesuunnitelman ja vesilain mukaisten lupahakemusasiakirjojen laatimisen. Hankkeessa suunnitellaan ns. kiinteä yhteys eli pengertie ja kaksi siltaa Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Kiinteä yhteys tulisi korvaamaan nykyisen lauttayhteyden.

Kiinteän yhteyden tavoitteena on parantaa Hailuodon saavutettavuutta ja helpottaa alueella liikkumista. Nykytilanteessa Hailuodon liikenteellinen palvelutaso on lauttaliikenteen ylitysaikojen ja yöliikenteen puuttumisen vuoksi huonompi kuin muualla seudulla.  Lauttayhteyden jatkaminen edellyttäisi lähivuosina lauttakaluston uusimista. Suunnitelman on määrä valmistua ensi vuoden maaliskuussa. Hankkeen kustannusarvio on kokonaisuudessaan noin 74 miljoonaa euroa.

Hallitus on päättänyt toteuttaa hankkeen. Se toteutetaan elinkaarimallilla siten, että pitkällä aikavälillä kiinteä yhteys on valtiolle kokonaistaloudellisesti edullisempi ja kapasiteetiltaan käyttäjille nykyistä parempi. Hanke käynnistyy ensi vuonna. Vuosimaksu korvaa vuosittaiset lautan käyttökustannukset.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri pitää hallituksen esitystä laittomana. Hailuodon pengertien mahdollistava merialueen kaava ei ole piirin mukaan lainvoimainen, sillä siitä on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Piirin mukaan myöskään tiesuunnitteluprosessin olennainen osa, yleissuunnitelma, ei ole lainvoimainen, koska Liikenneviraston hyväksymispäätöksestä on valitettu.

Hallitus esittää perusväylänpitoon kohdennettavaksi kaikkiaan 1,4 miljardia euroa. Ensi vuonna käynnistetään myös mm. Kokkolan meriväylän syventäminen.

Kilpailut

Uusimmat