Vuoden nuorta menestyjää etsitään

11.08.2017 11:10 - Jussi Häkkilä

Neljä Oulun alueelta olevaa nuorta on ehdolla Pohjois-Suomen ehdokkaiksi vuoden Nuori Menestyjä -kilpailussa. Kaikkiaan Pohjois-Suomen aluekilpailussa on yhdeksän ehdokasta. Kilpailunjohtaja Mia Danielssonia haastattelee Jussi Häkkilä.

Neljä Oulun alueelta olevaa nuorta on ehdolla Pohjois-Suomen ehdokkaiksi vuoden Nuori Menestyjä -kilpailussa. Ehdokkaat ovat Oulunsalosta kotoisin oleva 30-vuotias artisti-muusikko Saara Aalto, oululainen 24-vuotias yrittäjä Niklas Nukari, Oulusta kotoisin oleva 23-vuotias laulaja-lauluntekijä Ellinoora Leikas, ja 36-vuotias Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määttä. Kaikkiaan Pohjois-Suomen aluekilpailussa on yhdeksän ehdokasta.
Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää kilpailun nyt jo 28. kerran. Nuoret Menestyjät ovat korkeintaan 40-vuotiaita suomalaisia, jotka ovat saavuttaneet menestystä omassa elämässään tai tehneet jotain poikkeuksellista. He toimivat uuden sukupolven esikuvina ja vaikuttavat yhteiskuntaan positiivisesti.
Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa järjestetään aluekilpailut ja yleisöäänestys, jossa voi äänestää omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, ketkä kolme alueellista voittajaa etenevät kansalliseen finaaliin Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen alueilta. Kansalliset finalistit lähetetään kansainväliseen kilpailuun.
Aluekilpailuiden voittajat valitaan ensi kuussa.

Lue myös: Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari palkittiin Suomen parhaasta talousprojektista

Lue myös: Oulun Nuorkauppakamari perustaa Ouluun uuden palkintogaalan

Kilpailut

Uusimmat