Kuva: Fotolia

Naistenpäivän vastaanotto Oulussa

07.03.2017 12:56 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan liitto järjestää huomenna kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi vastaanoton Oulussa.

Pohjois-Pohjanmaan liitto järjestää huomenna kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi vastaanoton Oulussa, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Lääninhallitus-talon juhlasalissa. Tänä vuonna teemana on Suomi 100 -juhlavuoden mukaisesti Yhdessä. Vastaanottoa emännöi maakuntavaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen. Juhlatervehdyksen lausuu ylijohtaja Terttu Savolainen ja juhlapuhujana toimii tuomiorovasti Satu Saarinen.
Naistenpäivän vastaanotolla Pohjois-Pohjanmaan liitto haluaa omalta osaltaan huomioida naisia yhteiskunnan eri aloilla sekä tarjota eri-ikäisille ja eri alojen naisille verkostoitumisen mahdollisuuden. Vastaanotolle on kutsuttu vaikuttajanaisia Oulusta ja maakunnasta, järjestöjen ja yhdistysten edustajia, kuntapäättäjiä ja liiton yhteistyötahoja edustavia naisia. Naistenpäivän vastaanotto järjestetään Oulussa nyt jo 12. kerran.

Kilpailut

Uusimmat