Kuva: Jussi Häkkilä

Oulun yliopisto mukana pohjoismaisessa BIOWATER-huippuyksikössä selvittämässä biotalouden vesistövaikutuksia

09.01.2017 10:55 - Jussi Häkkilä

Pohjoismaihin perustetaan kolme uutta biotalouden tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvää huippuyksikköä. Oulun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat mukana BIOWATER-yksikössä, joka keskittyy erityisesti biotalouden vesistövaikutusten tutkimukseen.

Pohjoismaihin perustetaan kolme uutta biotalouden tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvää huippuyksikköä. Oulun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat mukana BIOWATER-yksikössä, joka keskittyy erityisesti biotalouden vesistövaikutusten tutkimukseen. Erityisesti metsäbiomassan lisääntyneellä käytöllä on ilmeisiä vesistövaikutuksia, joiden ennakoimiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan lisää tietoa. Uudelle yksikölle myönnettiin kolmen miljoonan euron rahoitus vuosiksi 2017-2021, ja se käynnistyy vuoden alkupuolella. Yksikön toiminta luo myös vahvan yhteistyöpohjan käynnissä oleville ja uusille hankkeille biotalouden ja vesien tutkimuksen aloilla.

Kilpailut

Uusimmat