Kuva: Fotolia

Iin Röytän retkisataman laiturit remonttiin

20.12.2016 11:26 - Jussi Häkkilä

Iin Röytän saari saa ensi vuonna uuden alun, kun Metsähallituksen Luontopalvelut kunnostaa retkisataman rapistuvan betonilaiturin ja uusii uppoavat kelluvat laiturit.

Iin Röytän saari saa ensi vuonna uuden alun, kun Metsähallituksen Luontopalvelut kunnostaa retkisataman rapistuvan betonilaiturin ja uusii uppoavat kelluvat laiturit. Suunnitelma varmistui eilen, kun ELY-keskus myönsi kunnostushankkeelle rahoituksen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Hankkeen kokonaisrahoitus on noin 850 000 euroa.

Hanke toteutetaan kahdella eri urakalla. Ensimmäinen urakka alkaa tammi-helmikuun vaihteessa. Tuolloin aletaan purkaa laituria ja rakentaa uutta kiinteää laituria.

Kelluvat laiturit on jo viety Röytästä pois. Uudet kelluvat teräsputkiponttoonilaiturit uusitaan ja ne asennetaan juhannukseen mennessä. Reunalaiturin on tavoitteena olla käytössä kesällä, vaikka  työt olisivatkin kesken vielä kiinteän laiturin osalta. Sataman käytöstä on kuitenkin sovittava urakoitsijan kanssa, koska koko satama-allasalue on varattu työmaa-alueeksi. 
Urakan kokonaisuudessaan on määrä valmistua ensi vuoden marraskuun loppuun mennessä.

Kilpailut

Uusimmat