Fortumin Leppikosken voimalaitoksen molemmat koneistot kunnostetaan tämän vuoden aikana.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Tiikkajansalmen sillan peruskorjaus Hyrynsalmella käynnistyy tässä kuussa.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Kärkkäinen laajentaa Oulun myymäläänsä noin tuhannella neliömetrillä.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Elektroniikkatien jatkeen rakentaminen Oulun Teknologiakylässä käynnistyy tällä viikolla.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Huhtikuussa alkanut Fortumin Oulujoen Montan vesivoimalaitoksen sillan peruskorjausurakka jää talveksi tauolle, ja työnaikaiset liikennejärjestelyt sekä raskaan liikenteen ajokielto poistuvat.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Muhoksen Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa on tehty korjaus- ja muutostöitä noin vuoden ajan, ja uudistustyöt ovat tulossa päätökseen.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Oulun Raatin stadionin kentän pintaremontti alkaa tänään.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun Joutsensillan ja Erkkolan sillan liikuntasaumalaitteet uusitaan syyskuun loppuun mennessä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kokkolan kirkko otetaan uudelleen käyttöön ensi sunnuntaina uudistustöiden valmistuttua.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Puolustuskiinteistöt on saanut valmiiksi Jääkäriprikaatin kasarmin numero 18 perusparannuksen Rovaniemen Someroharjulla.
Lappi
noin vuosi sitten
Kalajoen seurakunta peruskorjaa ensi vuonna Raution kirkkoa 2,7:lla miljoonalla eurolla.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kirkon kellariin pääsi vettä vesijohdon rikkoutumisen vuoksi perjantaina.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Huoltotyöt aiheuttavat pientä meluhaittaa myös työajan ulkopuolella. Kaikkiin kirkkoa varanneisiin ollaan yhteydessä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Lapin ELY-keskus uusii nelostiellä sijaitsevan Simojoen sillan liikuntasaumalaitteet.
Lappi
noin vuosi sitten
Remontin arvioidaan kestävän lokakuun puoliväliin saakka.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Lentoasemayhtiö Finavia on investoinut 2,5 miljoonaa euroa Kuusamon lentoaseman kiitotievalojärjestelmän uusimiseen sekä rullaustien ja asematason uudelleenpäällystämiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten