Kuva: Jukka Kaiponen Metsähallitus

Metsähallitus ennallistanut Temmesjokea kahdessa kohteessa

24.11.2022 10:13 - Jussi Häkkilä

Metsähallitus on toteuttanut Temmesjoella huomattavan jokiuoman ennallistamishankkeen kahdessa kohteessa luonnonsuojelualueella.

Metsähallitus on toteuttanut Temmesjoella huomattavan jokiuoman ennallistamishankkeen kahdessa kohteessa luonnonsuojelualueella. Urakan aikana noin viisi kilometriä oikaistua jokiuomaa palautettiin kohti alkuperäistä rakennettaan. Loukkuneva-Isonevan suojelualueella Limingassa ennallistettiin kaksi kilometriä, ja Veneneva-Pelson suojelualueella Siikalatvassa reilu kolme kilometriä jokiuomaa. Töistä on hyötyä sekä luonnon monimuotoisuudelle että alueen virkistyskäytölle.
Taustalla ovat jokiuomaan aikanaan tehdyt oikaisut ja ruoppaukset. Urakkaan kuului mm. 1970-luvulla kaivetun kanavan täyttäminen vanhoilla kaivumassoilla, patojen rakentaminen, veden ohjaus vanhaan jokiuomaan sekä lampien kaivaminen ja kiveäminen. Lisäksi alkuperäisen jokiuoman rakennetta monipuolistettiin.
Ennallistamisella oli monia tavoitteita, jotka ulottuivat joen ohella myös lähiympäristöön: joen palauttaminen vanhoihin uomiinsa, virtauksen hidastaminen, elinympäristöjen monipuolistaminen, luontaisen tulvarytmin palauttaminen ja soiden vesitalouden ennallistaminen. Temmesjoella riittää tehtävää myös tulevaisuudessa. 

Lue myös: Kunnostus- ja ennallistamiskohteita inventoitu Lapissa

Kilpailut

Uusimmat