Kuva: AOP

Mönkijän kuljettaja menehtyi ulosajossa Rovaniemellä - Lapin poliisilla kiireinen viikonloppu

13.06.2022 17:45 - Marja Ollakka

Rovaniemen länsipuolella tapahtui perjantaina kuolemaan johtanut onnettomuus. Mönkijää kuljettanut henkilö kuoli mönkijän ajauduttua ulos tieltä. Asian selvittäminen jatkuu kuolemansyyn selvittämisenä poliisissa eikä asiasta tiedoteta enempää.

Perjantai-iltana tuli useita ilmoituksia holtittomasti kuljetettavasta vesiskootterista Rovaniemen edustan jokialueella. Lopulta vesiskootteri kippasi nurin ja kyydissä olleet kaksi henkilöä joutuivat veden varaan. Toisella kyydissä olleella ei ollut liivejä ja hän lähti uimaan kohti rantaa. Hänen onnekseen rannalla tapahtumia seurannut sivullinen toimi ripeästi ja heitti pelastusrenkaan veden varassa olijalle. Joen vesi on tähän aikaan vuodesta erittäin kylmää, joten pitkään veden varassa oleva on todellisessa vaarassa. Poliisi kiittää reippaasta toiminnasta.

Rovaniemen teollisuusalueella pidettiin lisäksi perjantain ja lauantain välisenä yönä mopomiitti, joka aiheutti vakavaa meluhäiriötä alueella asuville. Poliisipartiot menivät paikalle ja totesivat, että paikalle oli kokoontunut kymmeniä mopoja, joiden ajo oli holtitonta ja vaarallista sekä sivullisille että heille itselleen. 

Muuten viikonloppua värittivät useat pahoinpitelyt joukossa tai kahden henkilön kesken, häiriötehtävät yleisillä paikoilla ja asunnoissa sekä liikennetehtävät. Sekä järjestyspoliisi että rikostutkijat saivat urakoida selvittäessään tapahtumien kulkua, joita kovin montaa sävytti runsas alkoholin käyttö.

Kilpailut

Uusimmat