Kuva: Fotolia

Kaksi aikuista ja lapsi eksyivät lumimyräkässä Riisitunturilla

12.01.2022 08:32 - Ari Kettukangas

Poliisi muistuttaa, että etenkin tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Talvella myös pakkanen voi äkkiä tehdä tilanteista hengenvaarallisia.

Lumimyräkässä retkeilleet kaksi aikuista ja lapsi eksyivät eilen iltapäivällä Riisitunturille Posiolla. Retkeilijät olivat jalkautuneet Riisitunturintien päässä olevan parkkipaikan läheisyydestä kelkkareitille. Sää kuitenkin muuttui nopeasti ja kova tuuli puhalsi lunta polulle, mikä vaikeutti takaisin löytämistä. Lisäksi pöllyävä lumi esti suunnistamisen. Hätäkeskus ilmoitti poliisille eksyneistä klo 15 aikaan, ja Lapin poliisilaitoksen kelkka- ja poliisipartiot lähtivät etsimään heitä. Kelkkapartio löysi eksyneet hieman ennen klo 17 hyvässä kunnossa ja kuljetti heidät takaisin. Poliisi muistuttaa, että etenkin tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Talvella myös pakkanen voi äkkiä tehdä tilanteista hengenvaarallisia. Retkille on hyvä varautua huolellisesti, huomioida sääolosuhteet ja käyttää harkintaa kannattaako retkelle lähteä.  

Lue myös: Rovaniemellä tapahtuneessa raideliikenneonnettomuudessa ei epäillä rikosta

Kilpailut

Uusimmat