Kuva: Suomen Yleislääkärit GPF ry

Vuoden yleislääkäri Jukka Ronkainen Torniosta

25.11.2021 13:09 - Jussi Häkkilä

Suomen yleislääkärit GPF ry on valinnut vuoden yleislääkäriksi dosentti ja yleislääketieteen erikoislääkäri, johtava lääkäri Jukka Ronkaisen Torniosta.

Suomen yleislääkärit GPF ry on valinnut vuoden yleislääkäriksi dosentti ja yleislääketieteen erikoislääkäri, johtava lääkäri Jukka Ronkaisen Torniosta.

Hän on toiminut 1990-luvulta lähtien kliinisessä työssä Tornion terveyskeskuksessa ja on nykyisin myös samassa paikassa johtavana lääkärinä. Palkitsemisperustelujen mukaan hän on koronaepidemian aikana toiminut kunnioitettavalla sinnikkyydellä näkyvästi julkisuudessa. Tornion ainoana virkalääkärinä hän on tuonut esille kansalliseen päätöksentekoon Tornionjokilaakson erityispiirteet koronaepidemian torjunnassa.
Uransa aikana Ronkainen on toiminut myös luottamusmiehenä, ja hän toimii yhä Lääkäriliiton Oulun edunvalvontavaliokunnassa.
Yhdistys palkitsee vuosittain vuoden yleislääkärin, jota kollegat ovat tunnustuksen saajaksi ehdottaneet. Perusteina valintaan voivat olla ahkeruus järjestötyössä, perusterveydenhuollon kehittämistyö, ura terveyskeskuslääkärinä, arvostus potilaiden ja kollegoiden keskuudessa, tutkimustyö perusterveydenhuollossa tai jokin muu.

Lue myös: Jarmo Reposelle ja Anja Hennerille telelääketieteen elämäntyöpalkinnot

Kilpailut

Uusimmat