Myrsky pitänyt pelastuslaitoksen kiireisenä Jokilaaksojen alueella

17.09.2020 09:07 - Ari Kettukangas

Aamuun klo 7.00 mennessä tehtäviä on ollut 40 kappaletta. Tehtäviä on pääosin aiheuttanut puiden kaatuminen tielle tai sähkölinjoille. Lisäksi on ollut muutamia taajamatulvia. Nyt aamun aikana tehtäviä ennakoidaan tulevan paljon lisää, kun ihmiset lähtevät liikkeelle ja vahinkoja havaitaan.

Viimeyön Aila myrsky on aiheuttanut Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella runsaasti tehtäviä. Aamuun klo 7.00 mennessä tehtäviä on ollut 40 kappaletta. Tehtäviä on pääosin aiheuttanut puiden kaatuminen tielle tai sähkölinjoille. Lisäksi on ollut muutamia taajamatulvia. Nyt aamun aikana tehtäviä ennakoidaan tulevan paljon lisää, kun ihmiset lähtevät liikkeelle ja vahinkoja havaitaan. Jokilaaksojen pelastuslaitokselta muistutetaan veneen omistajia, että aamun aikana kannattaa käydä tarkastamassa veneen kunto. Meressä vesi on laskenut paljon ja myrsky on saattanut täyttää veneen. Myös pihapiirin vahinkoja kannattaa kartoittaa.

Lue myös: Henkilö menehtyi jäätyään junan alle Oulussa

Kilpailut

Uusimmat