Kuva: Mika Pesonen

Jäätalvi on alkanut Perämerellä

31.10.2019 17:32 - Marja Ollakka

Ilmatieteen laitos on julkaissut talvikauden ensimmäiset jääkartat. Perämeren pohjukan lahdissa on jo jääpeite.

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu on julkaissut tänään 31. lokakuuta kauden ensimmäiset jääkartat. Ensimmäiset jäät Suomea ympäröivillä merialueilla löytyvät Perämeren pohjukan sisimmistä lahdista Suomen ja Ruotsin rajan tuntumasta.

”Merialueiden pintalämpötilat vaihtelevat Perämeren pohjoisosien kolmesta asteesta pohjoisen Itämeren 12 asteeseen. Pintalämpötilat ovat noin 1–3 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja korkeampia”, sanoo Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

Vain Perämeren kaaren rannikkoalueella vesi on reilun asteen keskimääräistä kylmempää.

Pitkän ajan sääennusteiden mukaan talvesta on tulossa jälleen leudon puoleinen. Vainion mukaan varsinainen merenkulkuun vaikuttava merien jäätyminen alkanee marras-joulukuun taitteessa Perämeren pohjoisosan saaristosta.

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun toiminta alkaa loka-marraskuun vaihteessa veneilykauden päättyessä. Jääkartta tehdään tänäkin vuonna yhteistyössä Ruotsin meteorologisen laitoksen (SMHI) jääpalvelun kanssa vuoroviikoin.

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun päätehtävä on ajantasaisen tiedon tarjoaminen talvimerenkulun tarpeisiin.Viimeiset jäätiedotukset annetaan yleensä toukokuun loppupuolella.

Kilpailut

Uusimmat