Kuva: Poliisi

Torniossa järjestetään avoin tilaisuus aktiivimallista torstaina

07.02.2018 08:42 - Marja Ollakka

Tornion kaupunki järjestää kaikille avoimen yleisötilaisuuden, jossa käsitellään ajankohtaisia työllisyysasioita monesta näkökulmasta. Tilaisuus pidetään torstaina 8. helmikuuta kello 12–14 Ammattiopisto Lappian Lappiasalissa.

Tilaisuudessa kerrotaan esimerkiksi paljon keskustelua herättäneestä työttömyysturvan aktiivimallista. Yleisötilaisuudessa käydään läpi muun muassa ketä malli koskee ja millaisia eri mahdollisuuksia aktiivisuusvelvoitteen täyttämiseksi on olemassa.

Esiteltävänä on myös kaupungin kehittämä uusi, paikallinen palvelumalli. Malli on kehitetty osana Lapin alueellista työllisyyskokeilua, jossa myös Tornio on mukana. Tornion mallin avulla kaupunki pyrkii tuottamaan palveluja, jotka parantavat paikallisia työllistymisedellytyksiä. Palvelumalli otetaan käyttöön jo helmikuun aikana, ja sen palvelut ja toiminta on tarkoitettu kaikille torniolaisille työnhakijoille, ei ainoastaan työttömille työnhakijoille.

Tilaisuudessa kuullaan myös kaupungin yrityspalveluista ja kevytyrittäjyydestä sekä kunta-alasta työllistäjänä. Ammattiopisto Lappia esittelee tilaisuudessa erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja tavattavissa on sekä kaupungin työllisyyspalvelujen edustajia että yhteistyökumppaneita.

Lue myös: ELY-keskuksen kautta Lappiin 72,6 miljoonaa euroa

Kilpailut

Uusimmat