Kuva: Fotolia

Tukes: Putoamisesteiden puuttuminen johti kaivinkoneen kuljettajan kuolemaan Agnico Eaglen Kittilän kaivoksella

21.03.2017 09:20 - Jussi Häkkilä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on saanut valmiiksi onnettomuustutkinnan, joka koski Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kultakaivoksella viime joulukuun puolivälissä tapahtunutta kaivinkoneen kuljettajan kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on saanut valmiiksi onnettomuustutkinnan, joka koski Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kultakaivoksella viime joulukuun puolivälissä tapahtunutta kaivinkoneen kuljettajan kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Maanalaisessa kaivoksessa kunnossapitotöissä ollut kaivinkone putosi noin 25 metriä huoltotasolta toiselle. Paikalle ei ollut tehty tarvittavaa putoamisestettä räjäytystyön jälkeen. Tutkintaryhmä havaitsi, että Kittilän kaivoksella tieto putoamisvaarasta ei välittynyt työntekijöiden, työnjohtajien ja tuotannonohjauksen välillä puutteellisten tiedonkulku- ja vuoronvaihtokäytäntöjen vuoksi. Tutkintaryhmä esittää korjaavia toimia räjäytystöiden jälkeisen kaivosturvallisuuden varmistamiseksi ja vuorojen välisen tiedonkulun parantamiseksi.

Kilpailut

Uusimmat