Pohjois-Pohjanmaan vuoden kylä Jongun kylä Pudasjärveltä

15.09.2018 13:29 - Ari Kettukangas

Jongun alueen kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Aimo Lehmikangasta haastattelee Jussi Häkkilä.

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry on valinnut Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2018 kyläksi Jongun kylän Pudasjärveltä. Vuoden kylä julkistettiin tänään Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisilla kyläpäivillä Pyhäjärvellä. Valintaraatiin teki vaikutuksen nimenomaan Jongun kylän monivuotinen ja monipuolinen, määrätietoinen kehittäminen, jolla on luotu toimivat puitteet nykyisille asukkaille ja saatu kylälle uusia asukkaita, erityisesti nuoria lapsiperheitä. Yhdessä tekemisellä, talkoohengellä ja hankkeilla on saatu kylällä paljon aikaan. Kyläyhdistys osti mm. Paukkerinharjun koulun itselleen vuonna 2009 ja talo on kunnostettu niin sisältä kuin ulkoakin ja lämmitys muutettu hakelämmitykselle. Uudistetut talon juhlatilat ovat kyläläisten käytettävissä ja vuokrattavissa, talon kolme asuntoa on vuokrattu ja arkisin talolla on monipuolista harrastetoimintaa yhteistyössä Pudasjärven kaupungin, seurakunnan ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Jongun alueen kyläyhdistys ry on myös edesauttanut voimakkaasti alueen pitkäaikaistyöttömien työllistämistä, kuntouttavan työn järjestämistä ja ohjausta. Tämän toiminnan ansiosta lukuisat alueen rakennukset ja asuinympäristöt ovat kohentuneet ja kyläalueen viihtyisyys on lisääntynyt.

Vuoden kylä -valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta sekä levittää hyviä käytänteitä. Jongun kylä on myös maakunnan edustaja Suomen Kylät ry:n valtakunnallisessa Vuoden kylä 2019-kilpailussa. Jongun alueen kyläyhdistys ry on perustettu vuonna 2004 ja siellä asuu noin 300 ihmistä, ikärakenne on Pudasjärven kylistä poikkeuksellisesti lapsi- ja nuorisopainotteinen. Alueeseen kuuluvat mm. Ruottisenharjun, Länsirannan, Jaalangan, Paukkerinharjun, Pelttarin ja Jongun kyläkulmat. Jongun kylän asutuksen juuret ulottuvat 1500-luvulle.

Lue myös: Haapajärvellä siirretään kirkko

Kilpailut

Uusimmat