Kuva: Pixabay

Ruokavirasto käynnistää lintuinfluenssatarkastukset minkkitarhoista

31.08.2023 08:51 - Jussi Häkkilä

Ruokavirasto käynnistää huomisesta alkaen kaikkia turkistarhoja koskevan lintuinfluenssatarkastuksen.

Ruokavirasto käynnistää huomisesta alkaen kaikkia turkistarhoja koskevan lintuinfluenssatarkastuksen. Ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan viruksen esiintymistä minkeistä, koska niiden tartunnat aiheuttavat ihmisille suuremman terveysvaaran kuin kettujen ja supikoirien tartunnat. Näytteitä otetaan jokaisesta Suomen noin 130:sta minkkitarhasta.
Ensimmäinen vaihe on tarkoitus saada päätökseen lokakuun loppuun mennessä, minkä jälkeen siirrytään kettu- ja supikoiratarhojen tarkastukseen. Tarhoilta otetaan verinäytteitä vasta-ainetutkimuksiin sekä itsestään kuolleita tai lopetettuja eläimiä viruksen toteamiseen. Näytteistä tutkitaan samanaikaisesti myös koronaviruksen esiintymistä.
Lintuinfluenssaepidemia alkoi heinäkuun puolivälissä. Sittemmin tartuntoja on varmistunut kaikkiaan 25:ltä turkistarhalta. Tähän mennessä on määrätty lopetettavaksi yhteensä noin 120 000 eläintä. Lopetusmääräyksiä on toistaiseksi tehty 13:lle tarhalle, ja yhdellä lopetukset ovat vielä käynnissä. Kaikkiaan Suomessa on noin 400 turkistarhaa.

Lue myös: Kaikki turkistarhat tarkastetaan lintuinfluenssan takia

Kilpailut

Uusimmat