Kuva: Jussi Häkkilä

Koronapassi käyttöön Oulussa

23.11.2021 08:22 - Jussi Häkkilä

Oulun kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan, että koronapassi otetaan käyttöön perjantaista alkaen kaupungin jarjestämissä tilaisuuksissa, jos niissä on yli 50 henkilöä.

Oulun kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan, että koronapassi otetaan käyttöön perjantaista alkaen kaupungin jarjestämissä tilaisuuksissa, jos niissä on yli 50 henkilöä. Jo aiemmin eilen Oulun seurakunta ilmoitti koronapassin käytöstä kauneimmat joululaulut-tilaisuuksissa ja Oulun kaupunginteatteri näytöksissään.
Jos tila on annettu urheiluseuran tai muun ulkopuolisen käyttöön, passin käyttämisestä päättää kyseinen toiminnanharjoittaja.
Kukin kaupungin hallintokunta päättää koronapassin käytöstä omien toimintojensa osalta.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kielsi viime perjantaina päätöksellään yli 50:n henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Määräys on voimassa Pohjois-Pohjanmaalla tämän viikon perjantaista joulupäivään saakka. Toimijat voivat kuitenkin järjestää yli 50:n henkilön tilaisuuksia edellyttämällä niihin tulijoilta koronapassin esittämistä.

Lue myös: Yli 50 henkilön yleisötilaisuudet on kielletty Pohjois-Pohjanmaalla sisätiloissa 26.11.-25.12. välisenä aikana - suuremman tilaisuuden järjestäminen edellyttää koronapassin yli 16-vuotiaalta

Kilpailut

Uusimmat