Oulu valittiin vuoden 2020 pyöräilykunnaksi

25.11.2020 09:27 - Ari Kettukangas

Pyöräilykuntien verkosto ry on valinnut Oulun vuoden 2020 pyöräilykunnaksi. Oulu on näyttänyt esimerkkiä niin baanaverkon toteuttamisessa, talvikunnossapidon jatkuvassa ja ennakkoluulottomassa kehittämisessä kuin poliittisten päättäjien pitkäjänteisessä ja myönteisessä suhtautumisessa pyöräilyn edistämiseen. Marjan jututettavana Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaarala.

Pyöräilykuntien verkosto ry on valinnut Oulun vuoden 2020 pyöräilykunnaksi. Oulu on näyttänyt esimerkkiä niin baanaverkon toteuttamisessa, talvikunnossapidon jatkuvassa ja ennakkoluulottomassa kehittämisessä kuin poliittisten päättäjien pitkäjänteisessä ja myönteisessä suhtautumisessa pyöräilyn edistämiseen.

Oulussa pyöräilyä kehitettiin jo 1970-luvulla, mutta käyttäjille näkyviä toimenpiteitä on tehty erityisesti 2010-luvulla. Viime vuosina on saneerattu pyörätieverkostoa ja muutettu tärkeimpiä pyöräteitä pyöräilyn laatukäytäviksi eli baanoiksi. Ouluun laadittiin vuonna 2018 yli 75 kilometriä kattava baanaverkkosuunnitelma, jota on lähdetty toteuttamaan vuosittain 2-4 kilometrin mittaisina osuuksina. Erityisesti baanojen laatutasoon on Oulussa kiinnitetty huomiota ja Oulun baananrakentamisen oppeja on tarjottu myös muualle Suomeen.

Oulu toimii talvikunnossapidon mallikaupunkina myös kansainvälisesti, ja Oulussa vierailee ulkomaisia ryhmiä tutustumassa pyöräteiden talvikunnossapitoon. Urakoitsijat esimerkiksi velvoitetaan pyöräilemään itse sopimuksen kohteena olevilla pyöräreiteillä. Vuoden pyöräilykunta -tunnustus on myönnetty vuodesta 1991 alkaen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi. Viime vuonna palkittiin Hattulan kunta.

Lue myös: Osa Pakkahuoneenkatua suljetaan liikenteeltä pariksi päiväksi Oulussa

Kilpailut

Uusimmat