Kuva: Shutterstock

Mies uhkasi aseella poliiseja Kokkolassa

09.10.2019 12:41 - Ari Kettukangas

Poliisi meni kahden aikaan Kiviniityllä sijaitsevaan asuntoon, jossa oli vastassa mies ampuma- ja teräaseen kanssa. Paikalle kutsuttiin lisää poliisipartioita, sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Mies oli myös yrittänyt sytyttää lattialla olleen maton palamaan. Noin tunnin kuluttua mies saatiin käskytettyä ulos asunnosta ja hänet otettiin kiinni. Tapauksen yhteydessä yksi poliisi loukkaantui lievästi.

Kotihälytystehtävä muuttui viime yönä väkivaltaiseksi Kokkolassa. Poliisi meni kahden aikaan Kiviniityllä sijaitsevaan asuntoon, jossa oli vastassa mies ampuma- ja teräaseen kanssa. Paikalle kutsuttiin lisää poliisipartioita, sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Mies oli myös yrittänyt sytyttää lattialla olleen maton palamaan. Noin tunnin kuluttua mies saatiin käskytettyä ulos asunnosta ja hänet otettiin kiinni. Tapauksen yhteydessä yksi poliisi loukkaantui lievästi. Jälkeenpäin selvisi että miehen kädessään pitämä ampuma-ase oli starttipistooli. Kiinniotettu mies on 90-luvulla syntynyt ja hän on poliisille ennestään tuttu. Miestä epäillään mm. virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, tuhotyön yrityksestä ja vahingonteosta.

Lue myös: Pietarsaaressa tapahtuneen surmatyön tutkinta jatkuu

Kilpailut

Uusimmat