Kuva: Fotolia

Kunnille esityksiä maakuntauudistukseen varauduttaessa

03.11.2017 08:52 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan 22:n kunnan Uusi kunta 2019 -hankkeessa pidettiin tällä viikolla päätösseminaari Oulussa.

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan 22:n kunnan Uusi kunta 2019 -hankkeessa pidettiin tällä viikolla päätösseminaari Oulussa. Hankkeen tavoitteena oli antaa kunnille taustatukea sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä kehittää alueen kuntien valmiuksia uudessa tilanteessa luomalla niille uusia kuntakohtaisia, alueellisia ja maakunnallisia toimintamalleja.
Päätösseminaarissa esiteltiin hankkeen moduleiden raportit ja niissä syntyneet ratkaisuehdotukset.
Kuntien käyttöön on tuotettu kunnille jäävien toimintojen toiminnallis-taloudellinen vertailu, jonka pohjalta kunnat voivat mitoittaa tulevaa organisaatiotaan.  
Tietohallinnon muutokseen on valmistunut kolmivaiheinen tiekartta, joka muodostuu rakenteellisten ratkaisujen kehittämisestä, muutosohjelmasta ja tuottavuusohjelmasta.
Talous- ja henkilöstöhallinnon toiminnot varmistetaan yhtiöittämällä toiminnot kuntien omistamaan in-house-yhtiöön. Lisäksi laaditaan toimitiloihin liittyvä strateginen suunnitelma ja otetaan käyttöön sisäinen vuokra, sekä muodostetaan maakunnan ja kuntien yhteinen ruokapalveluyhtiö.
Selvityksen perusteella kuntien on syytä jatkaa vapaaehtoisuuteen ja temaattisuuteen perustuvaa yhteistyötä, edunvalvontaa ja strategista kehittämistä.
Hankkeessa mukana olevien kuntien kuntajohto kokoontuu tammikuussa pohtimaan nyt tehtyjen ehdotusten jatkotoimenpiteitä.

Lue myös: Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen seurantaryhmä aloitti työnsä

Kilpailut

Uusimmat