Kuva: Radio Mega

Joonas Hepola tähdittää Radio Megan paluuta

13.10.2023 13:00 - Mika Kuki

Vuodesta 2014 Radio Pookissa juontaneen Joonaksen tulevaisuus on herättänyt lopettamisilmoituksen jälkeen runsaasti kysymyksiä. Jatkossa Joonasta voi kuulla Radio Megan iltapäivissä maanantaista 16.10. alkaen.

(kuva: Valokuvaajamestari Reijo Koirikivi / Studio P.S.V.)

Vuoden paikallisradiojuontajana ja vuoden radio-ohjelmasta palkittu Joonas Hepola ilmoitti reilu viikko sitten lopettavansa Radio Pookissa ja päätti matkansa Pookin juontajana keskiviikkona 11.10. viimeiseen Pooki Viihteellä -lähetykseensä. Useista uteluista huolimatta myöskään lähetyksen aikana ei saatu valaistusta Joonaksen tulevaisuuden suunnitelmista. Hepolan uusi osoite löytyy työkavereiden kannalta erittäin läheltä, viereisestä studiosta.  

- Meillä on toimituksessa ollut jo hetken aikaa tiedossa Joonaksen tulevaisuus ja kieltämättä joidenkin kyselyiden kohdalla on ollut pokerissa pitämistä, kun uteluiden yhteydessä on mainittu Joonaksen muistettavan pookivuosien lisäksi myös Radio Megasta. Nyt ei onneksi tarvitse enää salailla ja onneksi Joonaksen ääntä edelleen kuulee radiosta. Vaikka iso lovi Pookiin tuleekin ja siihen liittyy kuuntelijoillakin luopumista, olen samalla todella iloinen siitä, millaisen rautaisen ammattilaisen Radio Mega saa sekä millainen palo Joonaksella on lähteä luomaan ja kokemaan uutta Radio Megassa, Radio Pookin ja Radio Megan ohjelmapäällikkö Mika Kuki kommentoi.

Joonas palaa uuden tehtävän myötä kasvattiradioonsa ja saa luotsattavakseen oman päivittäisen ohjelman.

- Oma arkishow paluun tekevän Radio Megan puikoissa nostatti kylmiä väreitä heti ajatuksen tasolla. Sieltä (Radio Megasta) oma radioura alkoi vuonna 2010 Kiekkoradion kaukalonlaitatoimittajana. Muistan kuinka silmäkulmat kostui Megan lähetysten päättyessä 2012. Silloin juonsin Megan viikonloppuja, nyt panokset työnnetään pöytään maanantaista perjantaihin. Oulu on synnyinkaupunki ja tärkeä tukikohta, Joonas kertoo.

Radio Mega perustettiin Oulussa vuonna 1988. Kanava lopetti toimintansa juhannuksena 2012, jonka jälkeen taajuus siirtyi Radio Citylle. Lopettaessaan kanava oli Bauer Median edeltäjän, SBS Finland Oy:n, omistuksessa.

Radio Mega on täysiverinen paikallisradio, joka pureutuu oman alueensa asioihin. Kuuntelijoille tarjoillaan tietoa Oulun seudun merkittävimmistä tapahtumista, ilmiöistä, urheilusta sekä liikenteestä.

- Radio Megan sydämessä sykkii aito ja alkuperäinen oululaissydän. Se on loistava esimerkki siitä, mitä paikallinen radiokanava pystyy parhaimmillaan tarjoamaan seudun ihmisille ja yrityksille. Olemme todella ylpeitä voidessamme tuoda tämän ainutlaatuisen kanavan takaisin kaikkien oululaisten iloksi, sanoo Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen.

Bauer Media omistaa paikallisradiokanavat myös esimerkiksi Turussa (Auran Aallot), Porissa (Radio Pori) ja Tampereella (Radio 957).

Kanavan juontajat ovat Oulun seudulla ja Megasta entuudestaan tuttuja radioääniä. Aamupäivälähetystä (klo 7—11) juontavaa Henkka Laukkaa on voinut aiemmin kuulla myös Radio Cityn että SuomiRockin taajuuksilla. Iltapäiväjuontaja (klo 13—17) Joonas Hepolan puhe puolestaan on tuttu Pookin ja Megan lisäksi myös Radio Cityn kuuntelijoille.

Radio Mega soi 16.10. alkaen Oulussa taajuudella 105,9 MHz sekä RadioPlayssa.

Vaikka Hepolan oma taival jatkuu toisaalla, hän ei tanssimusiikin genreä ole jättämässä ja kannustaa myös kuuntelijoita nauttimaan siitä edelleen täysin rinnoin Pookin parissa.

- Kasvoin yhdeksän Radio Pooki vuoden aikana iskelmä- ja tanssimusiikin ystäväksi. Sain visioida upeita välillä ihan pähkähulluja juttuja, joista yhtenä esimerkkinä 30-tuntinen maratonshow. Eniten jään kaipaamaan Pooki Viihteellä -iltojen yhteisöllisyyttä. Viime päivien artistien sekä kuuntelijoiden sydämellinen palaute herkisti. Jatkossa Lavatanssi podcast pitää minut edelleen genren parissa. Muistakaa silti tärkein! Tärkeintä, että on Pooki päällä ja grilli kans, Joonas muistuttaa.

(kuva: Valokuvaajamestari Reijo Koirikivi / Studio P.S.V.)

Kilpailut

Uusimmat