Uusimmat
Jenna Saapunki vieraili kertomassa uuden lifestylebrändin Kamu Collectionin syntytarinaa.
Pookin Päivä
11 päivää sitten
Eilen julkaistu THLn jätevesitutkimus paljastaa, että kokaiinin käyttö on lisääntynyt myös Oulssa ja Rovaniemellä. Kemissä huumausaineiden käyttöä on saatu vähentymään.
Pohjois-Pohjanmaa
29 päivää sitten
Pudasjärvellä 28.6.–1.7. järjestettävien Suviseurojen odotetaan aiheuttavan useana päivänä liikenteen jonoutumista. Tapahtumaan arvioidaan saapuvan reilut 9000 asuntovaunua tai -autoa, minkä lisäksi liikenteessä näkyvät tapahtumaan saapuvat henkilö- ja linja-autot. Enimmillään seura-alueella on lauantai-iltapäivällä lähes 20 000 ajoneuvoa, kun mukaan lasketaan myös päiväkävijät.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Turun veljeskaksikko teki sen taas! Toissavuoden voittaja Matti ja Teppo palasi kärkipaikalle Kotimaisen Tanssimusiikin Parhaat Top 200 -listalla.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Keppihevosten Suomenmestaruuskilpailut on Suomen keppihevosharrastajat ry:n järjestämä vuoden suurin keppihevostapahtuma.
Pookin Aamu
noin kuukausi sitten
Paavo Törmi soitteli Pookin aamusta Kauppapuutarha Kukkivan Kunnaksen Jussi Urmalalle ja kyseli vieläkö ehtii istutamaan puita ja pensaita. Jutusta selviää myös minkä virheen kesäkukkien kanssa helposti tekee ja miten se on vältettävissä.
Pookin Aamu
noin kuukausi sitten
Nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta.
Pookin Aamu
noin kuukausi sitten
Pelastunut nauta pelastautui itse
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Nuoret juhlivat viikonloppuna koulujen päätöstä eri puolilla Suomea. Myös nuorisotoimet jalkautuvat juhlivien nuorten joukkoon viikonloppuna.
Pookin Aamu
noin kuukausi sitten
Marja piipahti jututtamassa Riikka Pesämaata vaateliike Pikku-Riikan muuttokiireiden keskellä Oulun Heinäpäässä uudessa osoitteessa.
Pookin Iltapäivä
noin kuukausi sitten
Siirtolapuutarhat ovat urbaaneja viherkeitaita, jotka tuottavat iloa ja elämyksiä kaikille kaupunkilaisille. Yleensä siirtolapuutarhat ovat puistoaluetta, jonne kuka tahansa voi mennä ihailemaan kukkaloistoa. Palstat ovat kuitenkin viljelijöiden yksityisaluetta, joten niille voi mennä vain kutsusta. Mökki siirtolapuutarhassa on myös monen suomalaisen unelma. Siirtolapuutarhaan houkuttelee niin helppo tavoitettavuus, kuin naapureista saatava turvakin. Paavo Törmi soitteli Pookin aamusta Suomen siirtolapuutarhaliiton hallituksen puheenjohtajalle, Pertti Laitilalle ja kysyi mikä siirtolapuutarhassa kiinnostaa.
Pookin Aamu
noin kuukausi sitten
Helle on nopeuttanut hyttysten kuoriutumista munasta alkioksi. Hyttysiä ei uskota kuitenkaan tulevan tänäkään kesänä sen enempää kuin aikaisemmin. Vaikka kuivuus ei ole hyttysille hyvä, niin pienetkin lammikot ja sateet lisäävät hyttysten määrää. Pookin aamussa Paavo Törmi soitteli hyttysasiantuntija, vieraslajikoordinaattori Reima Leinoselle.
Pookin Aamu
noin kuukausi sitten