Kuva: Janne Lundén

Radio Pooki kuuluu nyt myös Parkanossa

18.11.2022 12:59 - Mika Kuki

Kotimaisen tanssimusiikin parhaat soi jatkossa myös Parkanossa. Pookin Parkanon taajuus on 87,8 MHz. Uusi lähetin parantaa merkittävästi kuuluvuutta Tampereen ja Etelä-Pohjanmaan välillä liikennöiville.

Radio Pookin kuuluvuus laajenee Pirkanmaalla. Pooki on aloittanut lähetykset Parkanossa perjantaina 18.11. Parkanon taajuus on 87,8 MHz. Kyseinen toimilupa on pysyvä ja on voimassa nykyisen toimilupakauden loppuun 31.12.2029 saakka.

- Parkanon taajuus on erinomainen lisä Pookin kuuluvuuteen. Se palvelee paitsi paikallisesti Parkanoa ja sen lähialueilla asuvia, mutta myös Etelä-Pohjanmaan ja Tampereen välillä valtatiellä 3 liikennöiviä, ohjelmapäällikkö Mika Kuki kertoo.

Pooki sai Parkanon taajuuden vuoden 2022 ohjelmistolupakierroksella. Radio Pookin ollessa ainoa hakija Parkanon taajuudelle, se myönnettiin Pookille suoraan. Suurin osa eri toimijoiden hakemista taajuuksista eteni valtioneuvoston päätettäväksi ja niiden saajat ratkeavat vielä vuoden loppuun mennessä.

Radio Pooki on alun perin Raahessa vuonna 1989 perustettu radioasema, jolla on toimitukset Raahen lisäksi Oulussa ja Turussa.

Kilpailut

Uusimmat