Kuva: Jussi Häkkilä

Koronaepidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa mutta samalla laantumassa Oulussa

14.02.2021 13:53 - Ari Kettukangas

Yksi Oulun Skellefteån akkutehtaan tartunnoista on todettu brittiläisen muuntoviruksen aiheuttamaksi. Tartunnan saanut on karanteenissa ja hänet on kontaktoitu. Eilen Oulussa todettiin klo 14 mennessä kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntalähteinä ovat perhe ja muu tietty tartuntalähde.

Oulu on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta se on alueella kuitenkin laantumassa. Ilmaantuvuusluvut ovat laskussa niin Oulun kuin koko Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Yksi Oulun Skellefteån akkutehtaan tartunnoista on todettu brittiläisen muuntoviruksen aiheuttamaksi. Tartunnan saanut on karanteenissa ja hänet on kontaktoitu. Eilen Oulussa todettiin klo 14 mennessä kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntalähteinä ovat perhe ja muu tietty tartuntalähde. Karanteeniin asetettiin 16 henkilöä. Uusia joukkoaltistumisia ei ilmennyt. Oulun kaupunginsairaalassa ja yliopistollisessa sairaalassa on molemmissa hoidossa alle viisi koronapotilasta. Sairaalahoidon tarve ei ole kasvussa. Oulussa koronarokotteen massarokotukset alkavat asteittain helmikuun aikana niin, että 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokottaminen alkaa ensi viikon lauantaina 20. helmikuuta. Ajanvaraus 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokotukseen avataan huomenna maanantaina. Sairautensa vuoksi vakavalle koronavirustaudille alttiiden riskiryhmien rokotukset alkavat Oulussa 22. päivä eli viikolla 8. Ensimmäisenä rokotetaan tänä vuonna 65–69 vuotta täyttävät henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Rokotusten ajanvaraus alkaa näille riskiryhmään kuuluville 1952–56 syntyneille tulevana keskiviikkona klo 8. Aikaisemmin ajanvaraus ei ole mahdollista.

Lue myös: Koronavirustartunta Kiviojan koululla Ylivieskassa

Kilpailut

Uusimmat