Limingassa sijaitsevan ikäihmisten palvelukoti Pajusirkun toiminta ikäihmisten palvelukotina päättyy ja asukkaat siirtyvät muihin yksiköihin.
Pohjois-Pohjanmaa
7 päivää sitten
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Haapaveden kuntoutusyksikön toiminta ei ole kaikilta osin lainmukaista.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Tekniikan akateemisten ensimmäistä kertaa jakaman ITU-teknologiapalkinnon ovat saaneet NPHarvest Helsingistä, VTT:n Serpent-koodia kehittävä tutkimusryhmä ja Oulun yliopiston tuotantotalouden tutkimusyksikkö.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Projektipäällikkö Essi Järvistä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kaustisen Pappilantielle valmistuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten yhteisöllisen asumisen yksikkö tämän vuoden aikana.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten ja Tukenan uusi kehitysvammaisten ympärivuorokautinen asumisyksikkö Meritähti rakentuu Kokkolaan Ankkurikujalle ensi kesänä ja toiminta käynnistyy elokuussa.
Keski-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa uuden päärakennuksen rakennuttamisen Valtion koulukotien Limingan koulutuskeskuksen lastensuojeluyksikköön.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue kaavailee muuttavansa Iin hoito-osaston 18-paikkaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on antanut selvityksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle alaikäisten potilaiden psykiatrisen osastohoidon järjestämisestä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Taivalkoskella muutetaan osastopaikkoja arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Yksikköön tulee 15 paikkaa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kaksi autoa ajoi nokkakolarin ja molempien autojen kuljettajat kuolivat sekä yksi matkustaja loukkaantui Rovaniementiellä sattuneessa onnettomuudessa.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Suomen Punaisen Ristin Oulun piiri perustaa Maahanmuuttoviraston toimeksiantona hätämajoitusyksikön Suomussalmelle.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Lahtelainen Teknoware perustaa tuotekehitysyksikön Ouluun vahvistamaan elektroniikka- ja ohjelmisto-osaamistaan.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pulkkilan Ojantakasen sijaishuoltoyksikössä on ryhdytty tarvittaviin asianmukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin niiden epäkohtien suhteen, jotka eduskunnan apulaisoikeusasiamies ja aluehallintovirasto olivat aiemmin havainneet.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Tutkimuksessa saatiin mm. viitteitä siitä, että iltavirkuilla miehillä riski ennenaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen voi olla kohonnut. Kyseessä on maailmanlaajuisesti ensimmäinen väestöpohjainen tutkimus, jossa on selvitetty yksilöllisen kronotyypin yhteyttä työkykyyn ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti eilisessä kokouksessaan esittää piirin valtuustolle sädehoitoyksikön rakentamista nopeutetussa aikataulussa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten